sunnuntai 2. kesäkuuta 2013

Hameisiin pukeutumisen vaikeudesta

Se fiktiivinen minä, jonka kuvittelen erilaisiin tilanteisiin, kuten kirmaamaan niitylle, keskustelemaan sivistyneesti viisaita tai makailemaan lueskellen kallioille, pukeutuu aina mekkoihin tai hameisiin. Reaalimaailman minä on pukeutunut hameeseen viimeksi vuonna 2010. Tänään ajattelin, kuten erään itseäni tunnetumman älykön on väitetty sanoneen, että ole se muutos jonka haluat maailmassa nähdä, ja päätin ottaa askelen lähemmäs fiktiivistä minää. Sitten tarvitaankin enää paksut, vaaleat hiukset, ruskettuneet, hoikat raajat ja pisamia, ja olen perillä.

Pukeuduin hameeseen viimeksi kesällä ennen kuin tulin raskaaksi. Tai sen jälkeenkin juhlissa, mutta en huvikseni. Kuvittelin, että raskaana käyttäisin koko ajan söpöjä mekkoja ja leggareita, mutta olinkin koko kesän 2011 niin turvonnut, etten voinut kuvitellakaan paljastavani nilkkojani kenellekään. Raahustin siis hellekesän farkuissa. Viime kesänä olin jotenkin muuten vain niin, no, en edes tiedä mitä olin, ehkä kiireinen sitten, koska en ainakaan ollut turvonnut enkä muutenkaan erityisen tyytymätön itseeni, mutta jotenkin en vain tullut kaivaneeksi hameita esiin. Taas raahustin farkuissa. Tällä kertaa liian isoissa farkuissa, koska laihduin kovasti.

Tänään kuitenkin avasin vaatekaapin ja pukeuduin aamupäiväksi mekkoon. Se menikin ihan hyvin, koska hilluin koko päivän yksinäni läppärin ääressä. Iltapäivällä vaihdoin päälle hameen ja arvoin kaksi tuntia, voinko lähteä siinä ulos. Ylitettävät esteet olivat seuraavat:

1.  Mahdollisesti kuviteltu paksujalkaisuus. Tiedän, etten ole erityisen iso, mutta silti kuvittelen aina, että jalkani ovat massiivisen paksut ja lepattavat tuulessa. Siksi vilkuilen itseäni taukoamatta kaikista heijastavista pinnoista, että näytänkö paksujalkaiselta vai en. En ole vieläkään saanut varmuutta asiaan, vaikka tänäänkin olen peilannut ihan perkeleesti mennen tullen palatessa.

2. Melko todennäköinen isojalkaisuus. Hameessa jalat ovat näkyvillä, enkä pidä omistani. Pidän korkkareita kidutusvälineinä, mutta niissä jalat näyttäisivät paremmilta. Haluaisin kuitenkin olla sellainen huoleton sandaalityttö, joka pystyy pyrähtämään juoksuun tarvittaessa. No, nyt olen huolestunut släbärityttö, joka piilottelee jalkojaan.

3. Siveä istumisasento ja sen muistaminen. Koska olen ollut niin kauan housuissa ja tottunut rötköttämään miten sattuu, epäilen koko ajan unohtavani millä hetkellä hyvänsä siveelliset istumatavat, ja olen koko ajan hermostunut. Lisäksi feministinä olen sitä mieltä, että minun pitäisi saada istua ihan niin kuin haluan, joka tavallaan tekee mielessäni hameista naisen alistamisen välineen. Kuten korkkaritkin mielestäni vähän ovat. Feministinä oleminen on joskus kauhean vaikeaa!

4. Epäily selän ja jalkojen välisen sektorin näkymisestä. "Kato, jos mä oon tälleen niin mun perse näkyy", sanoin ja kurotuin linkkuun kaksin kerroin. "Totta. Mutta miksi ihmeessä sinä olisit noin?" kysyi puoliso. En osannut vastata.

5. Jalkojen valkoisuus. Eräs rakas ystäväni moittii aina alkukesästä ihmisten valkoisia jalkoja, ja koska minulle on suotu pigmenttiä hyvin niukalti, omani ovat loistavan valkoiset läpi kesän. Näin ollen kuvittelen kaikkien paheksuvan valkoisia jalkojani. Tämän voisi toki hoitaa esim. itseruskettavalla, joka on niin monimutkaista etten tule sellaiseen hienouteen ikinä yltämään, tahi leggareilla, jotka ovat kuitenkin jotenkin vähän, en osaa sanoa mitä, mutta jotain sellaista jota fiktiivinen minäni ei käyttäisi. Varmaankin, koska hänellä on ne pitkät, ruskettuneet sääret.

Kaikista näistä esteistä huolimatta vedin hameen päälleni, kekkuloin peilin edessä ja päätin lähteä ihan housutta keskustaan asti. Kunnes juuri ennen lähtöä kiskoin leggingsit hameen alle. Kyllä se tästä. Käsittääkseni kukaan ei nähnyt takamustani, kukaan ei sokaistunut jalkojeni valkeudesta, kukaan ei moittinut jalkojeni paksuutta tai suuruutta ja itsekin selvisin melko pienillä itsetuntovaurioilla. Paitsi että palatessani metrossa oli penkille unohtunut kassi ja sain kauhean pelkotilan, että sen täytyy olla pommi, ja hyppäsin pois metrosta ja tämän johdosta myöhästyin bussista. Tämä ei liity hameeseeni, ehkä, mutta halusinpa kertoa kuitenkin.

20 kommenttia:

  1. Hei mahtavaa! Samaistun tähän melkeinpä täysin! Minullakin oli tänään hame päällä. Tuosta noin vaan... Ei ole ihan normaalia minulta, mutta ahh niin ihana olo siitä tuli koko päiväksi :) Aijon tehdä sitä useamminkin :)
    PS. Pidän suuresti ajatuksistasi, tulen aina hyvälle tuulelle kun luen blogiasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mäkin aion jatkaa tällä linjalla. Siis hamelinjalla. Ja ajatuslinjallakin, todennäköisesti.

      Poista
  2. Vaatetuumailua yhtäaikaisesti. Näin turhamaiseksi helle aivomme turruttaa. Ja minä taas kuulin keskellä yötä pahan kolarin, ei kuulu tämäkään tähän mutta saatoin traumatisoitua ihan pikkusen pelkästä äänestä, enkä päästä ikinä omia lapsia teininä ulos yksin, yöllä ainakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei minustakaan lapsia kannata päästää yksin ulos ennen kuin niiden ikä on kaksinumeroinen ja alkaa kolmosella. Liian vaarallista. Omalla pihalla saa nätisti istua siihen asti.

      Poista
    2. Ei vitsi, taisin laittaa 1+1! Joten saako sanoa että "antoisaa syksyä" sinulle :)!!! (Teki mieli laittaa lisää huutomerkkejä kun innostuin niin paljon!!)

      Poista
    3. :D
      Aamulla kun luin kommenttia, mietin hetken, että oletkohan tullut hulluksi, että miten tämä liittyy hameisiin, mutta jo noin kymmenen minuutin päästä välähti. Kyllä mä ajattelin sitä hommaa tässä jossain vaiheessa täälläkin avata, kunhan ehdin ja uskallan.

      Poista
    4. Pitikin laittaa et jos haluat poista vain tämä :).

      Poista
  3. Erään ystäväni suorapuheinen mies (silloinen kesäheila) kommentoi toisella tapaamiskerralla kesämekko-lookiani seuraavasti: "Sinulla on mahtavat emäntäpohkeet!!!" Tämä oli siis kohteliaisuus, tavallaan.

    Vaikka usein stressaan kintuistani, yritän ajatella, että tämmönen mä nyt oon, ja on ainakin kolme miestä, joita muhkeat pohkeeni ovat miellyttäneet (kaverin mies, oma mies, oma ex), joten tällä otoksella annan helmojen heilua vaan! Anna sinäkin! Leggarit hiostaa, yöks!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä totta. Sitä paitsi, enpä ole nähnyt ketään ihmistä, jolla ihan tosissaan olisi sellaiset jalat ettei voi kulkea hameessa. Jotkut hameet saattavat olla vähän rumia, mutta kyllä jalat on aina ihan hyvät kaikilla. Erilaiset, omanlaiset. Joten mitäpä sitä tyhjää stressaamaan.

      Poista
  4. Minä käytän kesällä usein hameita, koska olen pulska ja sopivia shortseja on hankala löytää. Mutta hyvin usein änkeän hameen alle myös ne legginsit, koska selluliitti näkyy silloin huonommin. (Samoin mustelmat, ötökänpuremat sun muut.) Lyhyttä hametta en voi kuvitellakaan pitäväni ilman "turvahousuja", eli shortseja. Jotka eivät edes näy sen lyhyehkön hameen alta. Mutta niiden tuoma mielenrauha on korvaamaton.

    Edesmennyt kummienoni tokaisi kerran sukujuhlissa isoon ääneen, että "Maija se on kyllä niin emännänmallinen että!" Samoissa juhlissa täti kehotti "purjehtimaan pois edestä". Enon kommentti oli sentään ystävälliseksi tarkoitettu, vaikka sen ymmärtämiseen menikin pari vuotta. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmiset on usein niin pöljiä. Minusta melkein kaikki ulkonäön kommentointi on kiusallista, vaikka kuinka kommentaattori tarkoittaisi hyvällä.

      Munkin pitää ehkä hankkia shortsit. Sellaisia ei nimittäin ole.

      Poista
  5. Kohtaan kolme auttavat sortsit. Mutta en minäkään meinaa muistaa. Eikä mulla yhtään kivaa hametta enää olekaan, niisk, mekkoja vain on.

    Hmmm.

    Haenpa tästä ensimmäisen maailman ongelmatakkini ja poistun :D

    (Ai, se on vielä sanottava, että minä olen oikeasti melko paksujalkainen, mutten aio antaa sen hidastaa. Muut saa kärsiä.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekot onkin kivempiä kuin hameet. Mulla on nähdäkseni enemmän hameita, en tiedä miksi, kun ei mulla ole oikein paitoja, jotka sopisivat niihin.

      Ehkä mä voisin lainata sun takkia. Alkoi itseäkin heti tämän postauksen julkaistuani hävettää, että kyllä voi ihmisellä olla naurettavat ongelmat, voi herra mun jestukseni.

      (ja et sinä ole paksujalkainen, anteeksi nyt vain, jos pilaan minäkuvasi)

      Poista
    2. No jos ihan rehellinen olen, kyllä munsta saa välillä vähän jupistakin, vaikka olisi ensimmäinen maailma ja mitä näitä nyt on :)

      Sitäpaitsi sun postaukset on parhaita aiheesta kuin aiheesta!

      Poista
  6. Mahtava postaus. Mielikuva tuulessa lepattavista jaloista ei nyt jätä minua rauhaan. Tosin, koska itse pukeudun aina ja kaikkialla hameisiin, en kauheasti samaistu tähän. En ole koskaan tajunnut stressaantua jalkojeni paksuudesta tai valkoisuudesta tai siitä että ne ovat aina kauheilla mustelmilla, vaikka muistan nuorempana joskus tuskailleeni aihetta kesä ja hame ja säärikarvat. Nykyään olen niin paatunut, etten murehdi edes sitä.

    Mutta minusta jokaisen pitäisi saada huoletta nauttia kesällä siitä tunteesta, kun lämmin tuuli hyväilee sääriä, myös sieltä hameen alta. Se on nimittäin yksi maailman parhaista asioista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään ennen stressannut jaloistani, iloisena viuhdoin helmat paukkuen pitkin raitteja. Nämä pelot ovat varmaankin peräisin pitkästä hameettomasta kaudesta. Kun yhtäkkiä pitkän tauon jälkeen yrittää lähteä kintut paljaana ulos, on väistämättä hieman alaston olo. Mutta kyllä minä vielä estoni kesytän! Loppukesästä kipitän tuolla jo aivan holtittomasti jalat hulmuten!

      Poista
  7. Liityn nyt kommentoijien joukkoon 'mä kans!' -huudahduksella. Toi jalkajuttu, NIIN totta! Itsensä peilaaminen jatkuvasti, NIIN totta! Fiktiivinen minä, kirmaa siellä niityllä kanssasi!

    Muistan joskus, tosi hoikkana aikana, kun vihdoin laitoin hameen (ihan normimittaisen) päälle ja lähdin kaupungille. Kävelin melkein kokoajan kädet pakaroilla (varmistaakseni, että niitä peitti kangas), peilasin itseäni jokaisesta pinnasta ja kaduin katkerana päätöstä varmana siitä, että minä kaupungilla saa vaan lapset itkemään, linnut putoilemaan taivaalta ja ihmiset kääntämään kuvottuneina katseensa pois, koska näkivät mun jalat.

    Lopulta joku viiskymppinen espanjalainen mies tuli iskemään mua ja mietin, etten KOSKAAN enää laittaisi hametta.

    (Myöhemmin, muutama vuosi sitten opin vahingossa käyttämään hameita, mutta legginsien ansiosta. Edelleenkin haluaisin ehkä legginsit alle, mutta se johtuu siitä, että jos reidet yhtään hipoo toisiaan, niin kuumalla ne käy helposti vähän epämukaviksi.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla etten ole yksin :) Tai no, oikeastaan vielä kivempaa olisi, jos kaikilla ihmisillä olisi hyvä itsetunto ja he voisivat kulkea missä tahansa pukimissa välittämättä yhtään jalkojensa ohuudesta tai paksuudesta, mutta sitä odotellessa, kiva kiva!

      Poista
  8. Nyt vain mietin koko ajan miten ihmeessä paksut jalat lepattavat tuulessa??? :D Siis ottamatta kantaa sinun jalkojesi paksuuteen, mietin vain ilmiötä...

    Minä muuntaudun kausittain hame- tai mekkoihmiseksi, mutta olo lyhyehkössä hameessa ilman leggareita on alaston, siksi ne koipienhiostajat tulee kiskottua väliin. Varsinkin töissä.

    Ja niin totta tuo, että hameiden paljasteluastetta tulee testattua mitä ihmeellisimmissä asennoissa, joissa ei normaalisti tule ikinä oltua. Miksi sama asentotestailu unohtuu esim. rintaliivi- tai bikiniostoksilla, silloin sitä kyllä töröttää vain sievästi seisaaltaan ;D

    Voi että minä tykkään lukea juttujasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. En minä talvitakkiakaan testaa kaksinkerroin. Useimmat niistä olisivat varmaan aika epämukavia.

      Ja kiitos :)

      Poista