keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Yksi lapsi hyvä lapsi

Ystävyyslaatikko
Meidän perhe on yksilapsinen ja sellaisena se tulee pysymään, jos se meistä on kiinni. Ja miksipä ei olisi. Ennen raskautta ja lapsen syntymää olin se ärsyttävä ja epäkohtelias tyyppi, joka hymyili tietäväisesti ilmoituksille ainoasta lapsesta, ja totesi, että kyllä se mieli vielä muuttuu. Anteeksi vain kaikille, joita olen ärsyttänyt ihan syystä.

En nyt mene enempää syihin, mutta ihan itsekäs päätös tämä on. Olemme aika varmoja, että elämämme tulee olemaan helpompaa ja hauskempaa, kun mennään tällä porukalla. Ei sillä, etteikö toinenkin lapsi olisi todennäköisesti yhtä hauska ja mahtava tyyppi kuin tämä ensimmäinen, mutta luulen, etten itse olisi yhtään hauska äiti, jos joutuisin olemaan uudestaan raskaana, synnyttämään ja hoitamaan yhtä aikaa kahden lapsen tauottomia tarpeita. Arvostan ihan mahdottomasti ihmisiä, jotka nauttivat monista lapsistaan, metelistä, mekkaloinnista, sotkusta ja sekamelskasta, ja varsinkin arvostan niitä, jotka onnistuvat hoitamaan koko lapsiperhehässäkän tyynenä ja selväjärkisenä. Minäkin nautin lapsimylläkästä hetkittäin, tuossa pihalla päivittäin jopa, mutta en halua sitä kotiini. Ja onneksi meillä on sellainen yhteiskunta, että voin valita. Ja olen ylipäätään onnekas, että olen saanut tämän yhden ihanan, kauniin, hassun lapsen.

Mikko-Pekka Heikkinen kirjoitti Hesarissa yksilapsisuudesta ja siihen liittyvistä ennakkoluuloista nähdäkseni hyvin selväjärkisesti, kiitos vain Liina kun vinkkasit. Usein ihmiset ovat huolissaan, että ainoa lapsi jää yksin ja kasvaa itsekkääksi. En usko kumpaankaan. Ei sisarus tarkoita, että hänen kanssaan välttämättä haluaisi olla tekemisissä. Itse kyllä pidän hirveästi omastani ja hänestä on paljon iloa nykyään, mutta lapsuusmuistoni hänestä ovat aika tappeluntäyteisiä. Anteeksi vain kaikki arvet ja tappouhkaukset, olin silloin tosissani, nyt olen leppynyt. Oman lapseni osalta olen asian ajatellut niin, että koska hänellä ei ole sisaruksia, hän toivottavasti kasvaa niin mukavaksi ihmiseksi, että ihmiset haluavat olla hänen kanssaan muutenkin kuin siksi, että vanhemmat ovat yhteiset. Ja ehkä hän oppii arvostamaan ja luomaan vahvoja ystävyyssuhteita. Lisäksi lapsellamme on monta älyttömän ihanaa serkkua.

Viime päivinä on muutenkin tuntunut, että ei tässä nyt ihan mitään mulkeroa kasvateta. Eilen perhekahvilassa lapseni lähti käsi kädessä naapurin samanikäisen S:n kanssa leikkimään, sydän meinasi murtua. Illalla lähdin omiin menoihini, ja naapurin T seisoi pihalla ja karjui lapseni nimeä niin kovaan ääneen, että kuulin sen vielä talon takanakin. Tänään naapurin V halasi lastani kun piti lähteä päikkäreille ja naapurin R toi lapselleni kukkasia ja kuulemma yölläkin unissaan höpöttää lapsestani. Näillä perusteilla uskoisin, että lapseni on hyvällä tiellä matkalla hurmaavaksi ystäväksi. Onhan hän jo kohta vuoden ja kahdeksan kuukautta.

11 kommenttia:

  1. Lapsiluku on sellainen asia, jossa vertaistuen merkitys on kirkastunut mulle. Mä en oikein ikinä uskaltanut myöntää edes itselleni, että yksilapsinen perhe voisi olla ihan ok myös, ennen kuin juteltiin sun kanssa. Sitten menin joka paikkaan ihan rinta rottingilla, että en ole suinkaan yksin tämän asian kanssa.

    Okei, lapsiluku ei meillä ole vielä lukkoonlyöty, mutta mä en kaipaa lisää lapsia, joten aivan vähintään ei ole ollenkaan kiire.

    Olen silti kuullut aivan hämmentäviä kommentteja esim. entiseltä esimieheltäni. Hänestä ainoa lapsi kasvaa väistämättä kieroon. Kyllähän sellaiset lausunnot etenkin joltain auktoriteettitaholta hieman masentavat - nykyisin hän on kuitenkin entinen esimies ja viittaan hänen sanomisilleen kintaalla :D

    Ilahduin silti itsekin tuosta sunnuntaiartikkelista. Ja siinä se oli kyllä oikeassa, että myytti ainoiden lasten kamaluudesta on kyllä puusilmäisin ja yksipuolisin urbaani legenda, joka maassamme ympäriinsä leijuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on jännä miten voimakas on se default-asetus, että kaksi lasta on hyvä määrä. Mullakin oli, siitä tunteesta oli ihan kauhean vaikea luopua, vaikka järki sanoi, että meidän perheelle yksi lapsi on tarpeeksi. Tai oikeastaan ajattelin, että haluan vähintään kaksi biologista lasta ja kaksi adoptoitua :D Niin muuttuu mielipiteet. Ja hyvä niin! En toki sano, etteikö tämä yksilapsisuusmielipidekin voisi vaihtua ajan myötä, on sitä kummempaakin nähty.

      Poista
    2. Yritin tosi kauan keksiä tähän jotain Kiina-Siina yhden lapsen politiikka -propaganda -vitsiä, mutta epäonnistuin, joten saat kuvitella, että tässä oli sellainen tosi hauska läppäläppänen.

      Poista
  2. Nämä on vaikeita valintoja mutta onneksi meillä on mahdollisuus niihin!

    Mä olen itse ainoa lapsi. Ja en muista että olisin ihan suuren älyttömästi niitä sisaruksia kaivannut. Kyllä niitä kavereita ja leikkiseuraa oli ja löytyi. Ja opin sellaisen tärkeän taidon jo lapsesta lähtien että yksinkin pitää osata olla. Itsensä kanssa. Ja keksiä itsensä kanssa juttuja ja tekemistä. Ei siinä kieroon kasva laisinkaan.

    Sisaruksia olen kaivannut nyt vasta vanhemmalla iällä. Kun omat vanhemmat ikääntyy ja sattuu kaikenmoista. Väkisinkin miettii sitä aikaa kun vanhemmista aika jättää tai jos sairastuvat vaikeasti ja tarvitsevat paljon apua. Silloin olisi kiva jakaa hoitovastuuta ja juttuja heidän kanssa, jotka on ihan siinä samassa tilanteessa. Ne ei olisi vain mun vanhemmat.
    Kaveriltani, joka on myös ainoa lapsi, kuoli äiti vähän aikaa sitten. Kaiken surun keskellä kun kaveri hoiti käytännön asioita, päällimmäisenä tunteena oli se että hankkikaa ihmiset useampi lapsi jotta kenenkään ei tarvitse kohdata näitä juttuja yksin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Kun oma äiti kuoli, puhuimme siskon kanssa moneen kertaan, miten hirveää olisi, jos olisi yksin. Kun se oli hirveää kahdestaankin. Mutta en silti osaa pitää sitä riittävänä syynä hankkia toista lasta. Tai siis yrittää hankkia, eihän niitä noin vain tietenkään plopsahtele. Olemme ajatelleet asian niin, että koska itsekkäästi jätämme lapsen yksin meidän kanssamme, on pidettävä huolta siitä, ettemme ole hänelle iso riesa vanhentuessamme. Täytyy ulkoistaa suurimmat vaivat sitten. Ja tietenkin lähtökohtainen ajatus on, että elämme puolison kanssa onnellisina ja terveinä satakaksikymmentävuotiaiksi, kunnes käsi kädessä hymyillen kupsahdamme kivuttomasti suoraan hautaan.

      Poista
  3. Ei sopivaa lapsilukua ole olemassakaan.
    Yksi on liian vähän, ja siitä ainokaisesta tulee itsekäs.
    Kaksi lasta elää läpi elämän jatkuvassa kilpailuasetelmassa toistensa kanssa.
    Kolmesta lapsesta keskimmäinen on väliinputoaja joka saa vähiten huomiota ja kärsii siitä koko elämänsä.
    Neljä lasta ja siitä enemmän on taas liikaa, sillä vanhemmilla ei ole heistä kenellekään tarpeeksi aikaa.
    Päätät mitä päätät (tai mitä luonto puolestasi päättää) niin pieleen menee.
    Ja tämä vitsinä tietysti! Jokainen tehköön parhaansa sillä kokoonpanolla minkä ympärilleen kokoaa/saa.

    p.s. Mun pitäis joskus laskea monta kertaa teidän lapsosen nimi meillä päivässä mainitaan. Tänään ensimmäinen maininta tuli heti heräämisen jälkeen, ennen aamupalaa.
    Terveisin T:n äiti naapurista

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Teit mitä teit niin epäonnistut silti ja lapset terapiassa tilittävät.

      Ihana kun kommentoit!

      (vähän epäilen, että lapsen nimen innokas hokeminen johtuu paitsi tietysti siitä, että lapseni on ihastuttava, myös enemmänkin siitä, että nimi on helppo sanoa ja tuntuu hauskalta suussa)

      Poista
  4. Lapsiluvun suhteen olisi hienoa löytää semmoinen tasapaino itsensä kanssa, niin olen itselleni tuumannut. Paljon on pitänyt itsekin pohtia näitä. Kuitenkin haluan että minulla on aikaa lapsilleni mutta myös itselleni.

    Tuossa viittaamassasi jutussa mainittiin mielenkiintoinen kirja, mikä minun on pitänytkin lainata. Hyvä muistutus!

    Ihana oli tuo kirjoituksesi loppu jossa kerroit hurmaavasta lapsestasi :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, just sitä ajoin takaa. Että mikä tahansa se luku onkaan, tärkeintä on, että on sujut sen kanssa. Ja meillä se luku on yksi. Jollain muulla se voi olla kaksitoista, ja se on ihan yhtä hyvä juttu se.

      Poista
  5. Veljen kanssa kasvaneena mulla on ollut aina se ajatus, että haluaisin kaksi lasta. Ja vaikka mä 3,5 vuotta vanhemman veljeni kanssa leikinkin lapsena paljon saadakseni tappeluun vaihtelua, ennen kaikkea myös minä kaipaan lapselleni sisarusta nimenomaan aikuisuuteen.

    Kuitenkin lapsen saamisen ja 1v10kk ikään kasvattamisen aikana ymmärrys harkitusti yksilapsisia perheitä kohtaan on kasvanut ja ehkä - häpeäkseni on myönnettävä - ymmärrys suurperheitä kohtaan on vähän vähentynyt.

    Raskaana olo oli pääosin epämiellyttävää, synnytys katastrofi ja vauva-aika täyttä koomaa, kun täysimetetty lapsi söi puolentoista tunnin välein ympäri vuorokauden. Haluan myös keskittyä ihanaan ja ihmeelliseen lapseeni nyt, kun hän oppii, kehittyy ja ansaitsee kaiken mahdollisen huomion. En vain ole ihan varma, pystyisinkö olemaan äiti kovinkaan monelle lapselle ainakaan niiden kriteereiden mukaan, jotka itselleni olen asettanut. Ja olisihan se joskus ihan kiva tehdä puolisonkin kanssa asioita ilman hirveää säätöä. Pieni lapsi on uskomattoman sitova ja se hänelle sallittakoon. Sallittakoon myös vanhemmille jonkin asteinen itsenäisyyden kaipuu.

    Kaksi meillä on tosin edelleen toiveissa, mutta kyllä sitä joutui pohtimaan...


    /Heta

    VastaaPoista
  6. Ihanasti kirjoitettu. Aika usein kipuilen sitä, että on vaan yksi lapsi. Aina olen ajatellut, ettei saa tehdä vaan yhtä lasta. Nyt oon itse yhden ihanan lapsen äiti ja oon hänestä superonnellinen ja kiitollinen. Silti välillä asia kalvaa mieltä.

    VastaaPoista