maanantai 20. toukokuuta 2013

Lymelife

Derick Martini, 2008.

Tämän elokuvan aikana heräsi ajatuksia kahdesta asiasta:

1. Culkinit
Tuntuukohan Macaylay Culkinista pahalta, kun hänen piti olla se perheen lapsitähti ja tulevaisuuden toivo, ja nyt hän onkin (epäluotettavista lähteistä saatujen) tietojeni mukaan heroinisti ja hunningolla ja hänen pikkuveljensä tekevät aikuisenakin hienoja elokuvia. Tässä elokuvassa pikkuveljiä oli oikein kaksi kappaletta, Rory pääosassa ja Kieran vähän pienemmässä. Säälittää Macaylay-parka. Tosin mistäs minä mitään tiedän heidän elämästään, saattavathan he kaikki olla hyvinkin onnellisia tai onnettomia huolimatta siitä mimmoisia elokuvia tekevät tai ovat tekemättä. Kai sitä heroiiniakin voi käyttää silleen fiksusti. Tähän nimeän lähteeksi Heroiinipäiväkirjan, jonka kirjoittaja Nikki Sixx ei kylläkään pystynyt, siis käyttämään fiksusti, mutta hän oli kovin kateellinen Tommy Leelle, joka Sixxin mukaan pystyi käyttämään ilman ongelmia. Tosin se oli Sixxin näkemys, jota ei voine pitää kovin luotettavana, hän kun tuskin oli itse kovin selvin päin tarkkaillessaan Leen päihdekäyttäytymistä. Että lienee parempi pysyä erossa heroiinista. Ja muistakin huumeista. Mutta Heroiinipäiväkirja on todella hyvä, se kannattaa lukea!

2. Baldwinit.
Aina kun näkee yhdenkin Baldwinin, kuten tässä elokuvassa Alecin, ei voi olla ajattelematta sitä kummallista baldwiniutta, joka leimaa kaikkien Baldwinien ulkonäköä. Urban Dictionaryn mukaan baldwin tarkoittaa komeaa miestä, ja viitataan Cluelessin repliikkiin, jossa Cher kuvailee Joshia "kind of a baldwiniksi", mutta minä käsitän baldwiniuden kyllä vähän eri tavalla. Kaikki Baldwinit ovat ehkä komeita, mutta enemmän he kyllä näyttävät vähän hönöiltä ja siltä, että nukahtavat heti kun silmä välttää. Pidän Baldwineista, etenkin Stephenistä, hän näyttää eniten siltä, että on juuri nukahtamaisillaan, joka on aika söpöä. Vai eikö muka ole. Kyllä se on.

Ja itse elokuva. No se on ihan hyvä. Vähän samoja teemoja kuin Jäämyrskyssä, mutta ei niin vaikuttava. Pienempi, sanoisin.

IMDB
Rotten tomatoes

4 kommenttia:

  1. Minä en pysty lainkaan suhtautumaan Alec Baldwiniin vakavasti nähtyäni maailman toiseksi parasta tv-sarjaa, 30 Rockia. Nykyään alan nauraa heti, kun näen Alec Baldwinin naaman.

    Se on mahtavaa, sillä elämäni on nyt paljon iloisempaa.

    Olin tulossa jo kirjoittamaan tähän, että mieheni vihaa syvästi Baldwinin klaania, mutta sitten tajusin tämän 30 Rock -yhteyden myötä, että eihän hän mitenkään voi vihata Baldwinin klaania. Hän vihaa Sutherlandin klaania, joka kulkeekin perheessämme nimellä "pahuuden Sutherlandit".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän. Jostain syystä olen katsonut 30 Rockia vain yhden kauden, vaikka se kiistatta oli törkeen hauska.

      Mutta sitä en ymmärrä, miksi miehesi vihaa Sutherlandeja. Vihaatko sinäkin? Mitä he ovat tehneet, pitääkö minunkin vihata heitä? Minusta Kiefer on nimittäin aika ihana ja Donald jopa vielä ihanampi. Onko vielä joku muu Sutherland, joka oikeuttaa vihan, joku natsi-Sutherland? Oikeastaan pidän Sutherlandeista enemmän kuin Baldwineista.

      Mitäs muita Hollywood-klaaneja sitä on? Äkkiä tuli mieleen Affleckin veljekset (tai Assflackit, kuten puolisoni heitä kutsuu, hän puolestaan vihaa Ben Assflackia, en ole saanut selville miksi, keskustelemme aiheesta säännöllisesti, joten ehkä se vielä selviää, ehkä tämä näyttelijöihin kohdistuva viha ei ole yleensäkään kovin rationaalista), Gyllenhaalin sisarukset, jotka ovat molemmat ihania, Arquettet, joista en erityisemmin pidä ja Phoenixit, jotka ovat toki ihastuttavia.

      Poista
    2. En ole yrittänyt saada kovin pontevasti selville, miksi hän vihaa Sutherlandeja, sillä koen aivan pohjattoman viihdyttäväksi ja ilahduttavaksi tavan, jolla hän pui nyrkkiä telkkarille ja sanoo "Mrrrr! Pahuuden Sutherlandit!"

      Em. syystä myös riemastun aina itse kovin, jos telkkarissa näkyy Sutherland :D

      Poista
    3. :D Nyt ymmärrän. Jatkossa tulen itsekin ilahtumaan aina Sutherlandin nähdessäni.

      Poista