lauantai 18. toukokuuta 2013

Elokuvankertoja

Hernán Rivera Letelier: Elokuvankertoja, 2012.
La contadora de películas
Suom. Terttu Virta
Siltala

Tässäpä ihanan pikkuruinen ja löyhästi taitettu kirja, ajattelin törmätessäni tähän kirjastossa, eli töissä. Kansikin näyttää niin ilomieliseltä, että voi hitsinpimpulat, tämän on oltava oikein kevyt ja mieltäylentävä luettava. Kuinka hyväiuskoinen olinkaan!

Elokuvankertoja on tarina pienestä, köyhästä chileläiskylästä jossain pampalla, joka elää salpietarikaivoksesta. Tarinan päähenkilö on tyttö, josta kasvaa kylän rakastettu elokuvankertoja. Perheen äiti on lähtenyt ties minne hutsuilemaan, isä juopottelee pyörätuolissa, eikä heillä ole varaa lähettää elokuviin kuin yksi perheenjäsen kerrallaan. Sitten tämä yksi onnekas tulee kotiin ja kertoo elokuvan muille, jolloin kaikki saavat kokea elokuvan. Tyttö on kertojana niin hyvä, että saa mennä joka kerta, ja lopulta naapuritkin alkavat jonottaa häntä kuuntelemaan.

Siinäpä sydämellinen aihe! Mutta sitten kaikki alkaakin mennä jyrkkää ja pomppuista alamäkeä, kaikki on niin traagista että melkein henki salpautuu lukiessa, että miten voikin mennä noin huonosti. Kirjan loputtua istuin pala kurkussa ja puistelin päätäni. Onneksi tämä sentään oli niin pieni ja vähäeleisesti kerrottu tarina, etten päässyt kovin pahasti eläytymään perheen tragediaan.

Tuntuu, että aika usein eteläamerikkalaisissa kirjoissa on tämmöinen meininki, että pääosassa on suoraselkäinen naisihminen, jonka päälle koko maailma kaatuu ja hän vain seisoo eikä valita. En nyt yhtäkkiä keksi muita esimerkkejä, tai keksin, mutta kun guuglasin sitä, niin näyttää, että olen ihan itse keksinyt koko kirjan, koska ei sen nimistä kirjaa näytä olevan olemassakaan. Joten enpä mainitse sitä kirjaa sitten. Mutta silti minusta tuntuu, että näin on. Sitä sen sijaan en tiedä miksi näin on, koska ainakaan minä en nauti tämmöisistä toisten vastoinkäymisiin perustuvista tarinoista juurikaan. Ehkä jotkut nauttivat. Jotkut vahingoniloiset sadistit.

12 kommenttia:

  1. Tuo elokuvan kertojateema oli jossakin kiinalaisen kirjailijan kirjassa myös, siinä poika taisi lukea paljon kirjoja ja kertoa myös niitä. Mikä sen kirjan nimi oli, se oli hyvä!!!

    Etelä-Amerikkalaisesta tulee heti mieleeni Isabel Allenden (?) Henkien talo, jossa oli vastaavaa sukukroniikkaa ja päähahmoiksi nousivat suvun naiset erikoisillakin tavoilla, tätäkin kirjaa voin suositella. Kuten myös ylempää jolla ei ole nimeä päässäni. I will be back.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henkien talo onkin hyvä. Siinä kärsivät, suoraselkäiset naiset eivät ärsytä. Tekstissä unohtamani kirja oli muuten Itke, Alegria, muistin sen juuri. Se oli myös liian paatoksellinen minulle. Noin yleisesti pidän kyllä eteläamerikkalaisesta kirjallisuudesta ja varsinkin maagisesta realismista, mutta nämä itkuvirret ovat minulle vähän liikaa.

      Jos muistat kiinalaisen kirjan niin kerro heti!

      Poista
  2. Ja siis miten yber-tylsä nimi kirjalle! Kirja kertoo tytöstä, joka kertoo elokuvista, joten laitetaanpa kirjalle nimi, josta näkee heti, että kirja kertoo tytöstä, joka kertoo elokuvista. Voi elämä.

    Terkuin toveri kirjoittajapiiristä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyl maar. Mutta toisaalta, ei se kirjan nimen keksiminen niin helppoa ole, kuten olemme monta kertaa kirjoittajapiirissäkin todenneet.

      Nyt arvailen täällä sanavalinnoista kuka tovereista olet. Oletko se, joka täällä jo kerran aiemmin kommentoi, vai ehkä joku toinen?

      Poista
    2. Minä olen se, joka kirjoittajapiirissä keksi kirjoille parhaat nimet. :D

      Poista
    3. keksii... kyllähän näitä kirjoja on vielä tulossa Pilvin pimein.

      Poista
  3. Minusta tämä oli hieno kirja. Ihana siihen asti, että se alamäki alkoi, mutta kuitenkin melko mässäilemätön. Kai sen voisi selkeämminkin sanoa, että oli kiva kun kaikkia surkeuksia ei alleviivattu ja toisteltu jatkuvasti. Siitä omille teilleen lähteneestä äidistä olisin kyllä halunnut lukea lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai niin, kannen ja tarinan ristiriita on tosiaan melkoinen...

      Poista
    2. Totta. Jos tarinassa olisi ollut enemmän äidistä, olisin ehkä pitänyt enemmän. Tavallaan pystyn kyllä ymmärtämään kirjan suosion, useissa blogeissa tästä oli löydetty toivoa ja valoa, mutta minä en sellaista nähnyt. Ehkä ristiriita kannen herättämien odotusten ja kirjan sisällön välillä oli liian suuri, en päässyt sen yli ja synkkä tarina tuli liian yllättäen.

      Poista
  4. Kuulostaa hirveältä. Mikä vika on iloisuudessa. Minä vain kysyn.

    Seuraavaksi kannattaa ehkä lukea Muumipapan urotyöt, se on oikein iloinen, siinä on neulova kummitus ja kaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä on myös Itsevaltias, tuo lempihahmoni <3 Aion eläkkeellä ehkä ryhtyä Itsevaltiaaksi. Muumipapan urotöitä ei voi kyllä lukea liikaa! Oikeastaan sen voisi ottaa tavaksi lukea joka kesä.

      Poista