tiistai 30. huhtikuuta 2013

Viherpeukalo seikkailee jälleen

Kuten olen jo useampaan otteeseen todennut, en ole viherpeukaloinen henkilö. Jauhopeukaloinen välillä, keskikämmenpeukaloinen joskus, mutta viherpeukaloinen en vaan ole. Siksi on ihmeellistä, että olen saanut jugurttipurkkiviljelmäni viheriöimään. Ja vielä kummallisempaa on, että viime sunnuntaina sain ehkä liiasta kofeiinista johtuvan psykoosin ja vaihdoin kaikkiin (eli kahteen) viherkasveihin mullat! Tiedän, mullat olisi pitänyt vaihtaa jo kuukausia sitten, mutta minä nyt olen vähän tämmöinen näissä asioissa. Olkaa nyt hiljaa ja iloisia, että edes nyt.

Viimeksi vaihdoin mullat neljä vuotta sitten. Silloin kävi niin, että vein ne kaikki (silloin niitä oli muistaakseni ainakin kolme) silloiselle parvekkeelle, hain multapussin ja aloin touhukkaana hommiin. Vaihdoin mullat kahteen huonokuntoiseen palmuvehkaan ja lopuksi kiskoin rahapuun ruukustaan. Karistelin vanhat mullat juurista parhaani mukaan ja tajusin, että multa ei riitä. Juoksin hädissäni Alepaan, kuulin koko matkan korvissani rahapuun kiljumisen ilman multaa parvekkeen lattialla. Alepassa ei ollut multaa. Sen sijaan ostin todennäköisesti kaljaa ja unohdin rahapuun parvekkeelle seuraavaan päivään, kun silloin aikana ennen lasta oli kaikkea semmoista, mitä niitä nyt oli, baarissakäymistä ja muuta, en muista mitä, siitä on niin kauan.

No, mutta sitten kun lopulta sain rahapuuraukan takaisin multaan, se lurpsahti ruukun reunan yli, eikä koskaan toipunut ennalleen. Se ei kuitenkaan kuollut, vaan jatkoi kasvamistaan omituisella mutkalla ruukun ulkopuolella. Mielestäni rahapuuni ansaitsisi sankaruusmitalin. Edelleen se posottaa, vaikka minä teen kaikkeni sen tuhoamiseksi. Sain rahapuun lahjaksi siskoltani joskus kymmenen vuotta sitten ja olemme siitä saakka taistelleet yhdessä elämästä ja kuolemasta. Siis minä ja rahapuu. Siskoni ja minä emme taistele, käsittääkseni.

Jäljelläolevan palmuvehkan (tai zamioculcaksen, kuten itse häntä rennonletkeästi kutsun) sain lahjaksi äidiltäni myös lähemmäs kymmenen vuotta sitten. Hän sanoi, että se on kasvi, jota edes minä en onnistu tappamaan. No, yhden olen jo ansiokkaasti tappanut, mutta tämä se vain jatkaa kitumistaan ikkunalaudalla. Se oli joskus varsin tuuhea ja komea, mutta oksa kerrallaan se on harventunut. Nyt siinä on kolme harottavaa oksaa jäljellä. Yleensä mullanvaihdon yhteydessä kasvi vaihdetaan isompaan ruukkuun, mutta minä vaihdan pienempään. Huoh.

Näin iloisissa tunnelmissa toivotan hauskaa vappua ja jään odottamaan huonekasviensuojeluyhdistyksen saapumista. Tunnustan kaiken. Minä se olin. Mutta puollustuksekseni sanottakoon kuitenkin, että yhtään huonekasvia en ole ostanut itse, vaan kaikki on toimitettu käsiini lahjana.

6 kommenttia:

  1. Minulla on myös viherkasvien mullanvaihto tekemättä. Edellisestä on jo aikaa. Meillä viherkasvit ovat sellaisia jotka kestävät kastelu-unohduksia ja roikkuvat korkealla (kissat). Kaikki kukalliset kuolevat minun ja kissojen käsissä. Olen jopa tappanut kaktuksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin kaiken on kestettävä kastelu-unohduksia, koska muuta eivät raukat saa.

      Poista
  2. Onpas söpö rahapuu! Meillä kuuri kuoli joku söpö riippuvaoksainen kasvi, jonka höperyyksissäni ostin, vaikka myyjä varoitteli ettei multa sitten saa kuivua. Kuivui.

    Luulen muuten kuulleeni, että palmuvehka on varjoisen paikan kasvi. Se ehkä pitäis unohtaa johonkin pimeään nurkkaan niin viihtyis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ikkuna on aika varjoinen. Siihen paistaa aurinko 10 minuuttia iltaisin. Mutta ehkä sen voisi hyvillä mielin siirtää jonnekin kauemmaskin, se on ihan totta.

      Poista