tiistai 23. huhtikuuta 2013

Naisena olemisen taito

Caitlin Moran: Naisena olemisen taito, 2012.
(How To Be a Woman, 2011)
Schildts & Söderström
Suom. Sari Luhtanen

Ensin pieni subjektiivinen tuokio. Täällä tehdään kuolemaa. Minulla ja lapsella on perinteinen räkätauti, puolisolla erittäin tappava mahatauti. Eilen olin varma, että jompi kumpi meistä lapsen kanssa hukkuu räkään hetkellä millä hyvänsä ja puoliso se vain makasi sängyssä vinkumassa ja minä sain yksin tehdä kaiken. Kaiken! Vaihtaa vaipat, kantaa sairasta lasta, keittää kaalikeittoa kuudelle keskikokoiselle lestadiolaisperheelle (tosin olisimme kyllä ihan hyvin voineet lämmittää jotain pakastimesta, joten voin vain syyttää itseäni, että meitä uhkaa nyt rään lisäksi hukkuminen kaalikeittoon), kantaa puolisolle kaupasta jaffaa ja kerätä itseni täyteen marttyyrivihaa. Koska kun MINÄ olin viimeksi mahataudissa MINÄ en saanut maata vaan MINÄ pakkasin koko perheen omaisuuden matkalaukkuun, lapsen reppuun ja matkustin YKSIN junalla halki Suomen. Koska MINÄ olen niin erinomainen. No, tänään olen tullut järkiini ja ymmärtänyt, että puoliso oli oikeasti ihan poikkeuksellisen sairas ja MINÄ sen sijaan olen YKSIN ärsyttävä marttyyri.

Sitten kirjaan. Tässä marttyyritunnelmassa oli lohdullista lukea 2000-luvun feministiopusta. Olen muuten ihan pohjattoman rakastunut Caitlin Moraniin. Olen guuglaillut hänen kuviaan ja hän on paitsi ihana kirjoittaja myös uusi poseerausesikuvani. Jos joskus joudun julkisuuteen, aion pyrkiä yhtä ihastuttavaan guuglen kuvahakutulokseen kuin hän.

No ei vielä päästykään itse kirjaan. Päästäänköhän nyt? Kun tässä niistää koko ajan niin ei oikein ajatus pysy kasassa. Anteeksi. Kauheasti räkää tässä postauksessa, mutta voin kertoa, että mikään ei voi kuvata eilistä rään määrää perheessämme, muihin eritteisiin en edes mene. Niin siitä kirjasta. No, sehän oli aivan ihana. Törkeän hauska, ihanan suora ja avoin, ajatuksiakin herättävä, vaikka toki jo valmiiksi feministinä tiedostin suurimman osan kirjan annista, mutta uskoisin, että maailmassa riittää naisia, joille ei ole itsestään selvää, että alushousuihin on tarkoitus mahtua koko takapuoli. Ja heidän kannattaa lukea tämä kirja. Jos kohta kaikkien muidenkin. Koska tämä on ihan älyttömän hyvä kirja. Anteeksi, menen taas niistämään.

Ja vielä tähän juhlallinen loppukaneetti: Maailma ei ole valmis, feminismillä on vielä paljon tekemistä, mutta minun sieluni iloitsee, että maailmassa on tuollaisia naisia kuin Caitlin Moran.

4 kommenttia:

  1. Toivotan pehmeitä nenäliinoja (ja vessapaperia, mikäli mahatauti on sen suuntainen) talouteenne ja toivon räkämäärän nopeaa vähenemistä.

    Minä en ihan lämmennyt Moranille, mutta olen kyllä sitä mieltä että sukupuolesta riippumatta takapuolen olisi mahduttava _kaikkiin_ housuihin, ei vain alus-.

    VastaaPoista
  2. Minusta siitä, että alushousuihin on syytä mahtua koko takapuoli, ei voi muistuttaa tarpeeksi. Se saattaa välillä unohtua. Moni muukin tällainen olennainen asia saattaa välillä unohtua.

    VastaaPoista
  3. Kyllä. Se vasta kauheaa olisi, jos takapuoli olisi erittäin jämäkästi alushousuissa mutta vain puoliksi päällys-. Tai no, ehkä se olisi tosiaan vielä kamalampaa, jos se ei olisi mahtunut alushousuihinkaan. Tai riippuu myös varmaan alushousuista. Housunroikottajamiesten alakulttuurissahan tätä pidetään vissiin ihan tyylikkäänäkin. Tästäkinhän saisi feministisen kysymyksen: miksi miesten on ok roikottaa pöksyjään polvissa mutta naisten ei. Vai onko naistenkin? Olenko ihan ulalla koko alushoususkenestä?

    VastaaPoista
  4. Riittävän kokoiset alushousut ovat toisinaan elinehto. Etenkin, jos ne jalassa pitäisi vaikka harrastaa liikuntaa. Tämä kirja oli kyllä miellyttävä, jotenkin kivan hilpeä vaikka välillä koinkin keskustelevani puudelin kanssa. Sitten pääsin siitä yli ja hihittelin.

    VastaaPoista