keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Ladaromaani + Elämäni seinäruusuna


Wolfgang Herrndorf: Ladaromaani, 2012
(Tschick, 2010)
Suom. Heli Naski
Atena

Stephen Chbosky: Elämäni seinäruusuna, 2010
(The Perks of Being a Wallflower, 1999)
Suom. Jussi Korhonen
Basam Books


Hauska yhteensattuma tässä. Luin ensin Ladaromaanin ja sen jälkeen Elämäni seinäruusuna, ja totesin, että ne ovat hyvin samanoloisia kapistuksia. Molemmat kertovat nuorista pojista, joilla on hyvin hankalaa. Molemmissa luetaan Sieppari ruispellossa ja selvästi ollaan manttelia perimässä, joka on toki aina hyvä asia kirjassa, mielestäni, koska Sieppari ruispellossa on yksi ehdottomista ikuisuussuosikeistani.

Ladaromaani kertoo 14-vuotiaasta berliiniläisestä Maikista, joka on seinäruusu. Hän kokee tietenkin olevansa universumin keskipiste, kuten kaikki sen ikäisenä, mutta oikeasti kukaan ei huomaa häntä. Hänen on kiinteistöbisnes-iskänsä pettää hänen alkoholistiäitiään, ja kun äiti lähtee taas katkolle ja isä tytsynsä kanssa minne lie, jää Maik yksin uima-altaan reunalle. Mutta onneksi paikalle porhaltaa luokan venäläinen ongelmaoppilas varastetulla Ladalla ja pojat lähtevät seikkailulle. Hieno seikkailu se onkin. Kirja on kirjoitettu hauskasti, kovasti Salingerin tyyliin. "Se katsoi meitä, ja tehtyään hyväksemme oikeasti kaiken mahdollisen se sanoi: 'Te näytätte perunoilta.' Ja sitten se lähti. Pyöritti pyöröovea ja oli poissa."

Luin kirjan, koska hyvä ystäväni K suositteli. Hänellä on hyvä maku. Koska se on lähes identtinen kuin omani. Tosi kätevää!

Elämäni seinäruusuna kertoo 15-vuotiaasta Charliesta. Hänkin on seinäruusu, jonka perheellä on ongelmia, hänen tätinsä on kuollut vastikään. Ja ongelmia on varsinkin Charliella itsellään. Hän tutustuu itseään pari vuotta vanhempiin Patrickiin ja Samiin, jotka ovat sisaruspuolet, ja heistä tulee ystäviä. Charlie pääsee mukaan ystäväporukkaan, he puuhailevat kaikenlaista mitä nyt semifiksut teinit puuhailevat Amerikassa, tai näin kuvittelen populäärikulttuurin perusteella, en ole koskaan ollut semifiksu teini enkä käynyt Amerikassa (olin aika urpo teini). Kirja on kirjeromaani, joka on aina hauskaa ja vie tietysti ajatukset nuoreen Wertheriin. Paljon tulee tästäkin mieleen Salinger, mutta hyvällä tavalla. Charlie on ihana ja koska kirja sijoittuu vuosiin 1991-1992, jolloin itse olin 12-13, samaistuin kovasti.

Luin kirjan, koska ystäväni suositteli tähän perustuvaa elokuvaa, joka on kai aika uusi. Sitä ei ollut kirjastossa eikä Netflixissä, ja minähän en elokuvia lähde isolla rahalla mistään vuokraamosta hakemaan, eikä meillä varasteta edes internetistä, joten jouduin lukemaan kirjan, huoh. Tästä tuli mieleen, että opiskeluaikoina baarissa minua tuli iskemään eräs poika, joka kuuli, että opiskelen kirjallisuutta ja kertoi oikein ylpeänä, että hän ei koskaan lue kirjoja, koska hän katsoo ne mieluummin elokuvina. Sitten meillä ei ollutkaan mielestäni enää mitään puhuttavaa. Poika ei ymmärtänyt miksi. Tyhmä poika.

Jos haluatte lukea vain yhden kirjan nuorista seinäruusuista, suosittelen Elämääni seinäruusuna. Se on omaperäisempi ja syvempi. Mutta jos haluatte lukea hauskan kirjan, lukekaa Ladaromaani. Sekin on tosi hyvä.

4 kommenttia:

  1. Lukujumi on selvästi voitettu! Siitäs sait, Vartion frouva! (Olihan se Vartio?)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Ainakin hetkeksi, sillä nyt olen taas jumissa lukupiirikirjan kanssa, joka on varsin hyvä, joten alan epäillä ettei vika olekaan kirjassa vaan minussa, joka en halua tehdä mitään jos on pakko. Ja oli se Vartio.

      Poista
  2. Sieppari ruispellossa on kyllä, no, täydellinen.
    Katselin Lada romaania kirjastossa, koska sen kansi oli hauska, ehkäpä joskus luen sen välipalana. Nyt luen vähän väkisellä erästä lukupiirikirjaa...
    Nuoruuskuvauksista olen lukenut vasta myös Suuri illusioni kirjan, joka on myös aikasta hyvä kirja.
    Sinulla on liian mielenkiintoinen blogi, kun olen täällä jatkuvasti kommentoimassa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Kiva kun käyt!

      Mullakin on väkisinluvussa lukupiirikirja. Pidän siitä kyllä, mutta pakko on aina pakko.

      Poista