perjantai 26. huhtikuuta 2013

Äitikortti

Anu Silfverberg: Äitikortti. Kirjoituksia lisääntymisestä
Teos, 2012

Näköjään luen kirjoja teemarykelmissä. Tätä ennen olivat vuorossa nuorten poikien hömpöttelyt, nyt on feministinen, osittain omaelämänkerrallinen nais- ja äitiyskirjallisuus. No, tämä rykelmä loppuu nyt tähän, mutta hyvä rykelmä silti.

Äitikortti on herättänyt tunteita blogimaailmassa ja ilmeisesti ylipäätään äitimaailmassa. Se herätti itsessänikin tunteita ennen kuin luin sen. Siksi haluankin heti alkuun sanoa, että mielestäni kirjaa on mainostettu hieman väärin. Näkemästäni haastattelusta sain käsityksen, että Silfverberg haukkuu tai vastustaa esim. itseni kaltaisia äitejä, jotka käyttävät lapsellaan kestovaippoja ja kanniskelevat mukuloitaan ympäriinsä erilaisissa kantovempeleissä. Näin ei kuitenkaan ole. Silfverberg ei sinänsä vastusta kenenkään äitiyttä, vaippavalintoja, kantoliinoja, -reppuja, perhesänkyjä tai pinnasänkyjä, vaan hän on mielestäni ehdottomasti ihmisen, äidin, isän ja lapsen puolella ja perustelee kaikki väitteensä hyvin tiukasti. Äitikortti on tiukkaa, tasa-arvoista faktaa äitiydestä ja siihen liittyvistä lieveilmiöistä.

No niin. Ja sitten mainittakoon vielä se juttu, että olen ehdoton Anu Silfverberg -fani. Siksi olikin kauhean vaikea uskoa, että Silfverberg olisi kirjoittanut kirjan, jossa hän pilkkaa minua. Onneksi hän ei ollutkaan kirjoittanut. Mikä helpotus! Ihailtavia ihmisiä on loppujen lopuksi kauhean vaikea löytää!

Mietin, kirjoitanko ylipäätään mitään koko kirjasta. Internetin äitimaailma tuntuu niin hurjalta paikalta, että olen vähän niin kuin päättänyt, etten omista äitiysasioistani paljon täällä avaa suutani, koska muuten voi ihan yllättäen saada hirmuisen hyökkäyksen ihan jostain koillislounaasta. Itselleni niin ei ole käynyt, mutta olen todistanut moista. Virtuaalinen kotiäiti on hirmuinen peto, mutta live-action-tilanteessa kaikki tapaamani ovat olleet ihastuttavia ja erimielisyyskin on vain rikkautta. Se on jännä se.

Oikeastaan päätin kirjoittaa kirjasta lähinnä sanoakseni yhden asian. Olen ollut kauhean väärässä puolitoista vuotta ja haluan pyytää anteeksi kaikilta baby björn -kantorepussa lastaan kanniskelevilta. Olen ihan vakavissani kuvitellut luettuani luotettavista internetlähteistä, että baby björn -reppu kiduttaa lasta. Luettuani Äitikortin sain perspektiiviä asiaan ja ymmärsin, että ilmeisesti baby björn -repun valinneet eivät olekaan sadisteja vaan aivan tavallisia vanhempia ja heidän lapsensa eivät kidu vaan oppivat kävelemään siinä missä muutkin. Perusteet baby björn -reppujen vaarallisuudesta on joku keksinyt omasta päästään ja juttu on levinnyt ihan liian pitkälle ja minäkin uskoin sen mukisematta, olinpa pöljä. Huoh. Kylläpä helpotti.

Ainoa asia mikä Äitikortissa harmitti on, ettei sitä ollut olemassa silloin kun odotin vauvaa. Äitikortti olisi pelastanut minut monesta turhasta sekoilusta. Minusta kaikkien tulevien äitien pitäisi lukea tämä kirja, koska nämä asiat hyvä tietää, vaikkei olisikaan samaa mieltä.

9 kommenttia:

  1. Hyvä hyvä! Minäkin haluan lukea tuon. Juuri kävelin kirjakaupassa sen ohi enkä ostanut, koska siinä oli pehmeät kannet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulenpa, että tuo on julkaistu pelkästään pehmeäkantisena. Mutta onneksi sen saa myös kirjastosta, jos sinulla on henkilökohtaisia syitä vastustaa pehmeäkantisten kirjojen ostamista! Tosin ainakin Helmet-kirjastoissa varausjono taitaa juuri nyt olla aika hurja.

      Poista
  2. Offtopic: sain tänään kirjastosta Ladaromaanin :). Se vaan, että kirjapinoni on jo kuuden laitoksen pinossa ja luvun alla tällä hetkellä (ihana) 600 sivuinen Murakami (my very first). Että saa nähdä!

    Mutta sen ympäristöaiheisen A. S. kirjan voisin lukea, tämä äitiysaihe ei niin minua kiinnosta (veikkaan myös, ettei sen luku ennen vauvaa olisi poistanut ensimmäisen vauvavuoden ajatusvyyhtiä, minkä itse näen enemmän mahdollisuutena ja tilaisuutena kuin pelkästään pahana, tosin kullakin oma kokemuksensa, esim synn.jälkdepr.väheksymättä). (hyvähän se on välillä sekoilla, muttei liikaa)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huom! Luonto pakastimessa ei ole ehkä niinkään ympäristöaiheinen kuin ... no, aiheinen, se käsittelee vähän sitä sun tätä. Paljon esimerkiksi eettisiä kysymyksiä ja sen sellaista. Myös naiseutta ja työtä ja noin. Mutta että suosittelen kuitenkin.

      (Toivottavasti Silfverbergillä ei ole jotain TOISTA ympäristöaiheista kirjaa, niin että näytän kohta moukalta.)

      Poista
    2. Mun pitää lukea vissiin Luonto pakastimessakin sitten. Vaikkakin tässäkin kirjassa ne lehmä- ja sikajutut olivat mulle vähän liikaa, olen aika herkkä noille eläintuontantojutuille ja aloin taas harkita maidonjuonnin lopettamista.

      Mutta siitä olen Bleuen kanssa samaa mieltä (kuten toki monessa muussakin asiassa), että varmasti tämä on eniten ässä juuri raskaus- tai alkuäitiysvaiheessa. En toki olisi minäkään halunnut kaikista tyhmistä keloistani luopua, mutta tämän kirjan olemassaolo olisi varmasti auttanut esim. imetyshullutteluissa ihan 100%. Tosin olisin varmaan siihen keksinyt tilalle jonkun toisen stressin.

      Silti minusta Äitikortti puhuu tärkeistä asioista kaikille ihmisille: tasa-arvosta ja toisten ihmisten kohtelusta.

      Poista
    3. Liinan vastaus pistää minut epäilemään, etten lue sitten sitäkään :D! Hmmmmm. Olen huono lukemaan toimittajien opuksia.

      Poista
    4. Ei kun lue! Se on tosi hyvä ja ajatuksia herättävä. Hauska ja surullinen. Niisk. Silfverberg on paras.

      Poista
  3. No nyt uskallan taas kommentoida kun Silfverbeg palautti sun uskosi mun ihmisyyteeni: mun esikoinen kannettiin Babybjörnissä.

    Sinulle on ekohaaste blogissani. Hippi kun olet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta! Päästänkin heti sisäisen paasaavan ekojeesukseni valloilleen!

      Ja oletan, että sun esikoinen on ihan normaali tästä huolimatta?

      Poista