perjantai 8. maaliskuuta 2013

"Terveys on elon sisko"

Tänään on naistenpäivä, joka herättää minussa joka vuosi sekavia tuntemuksia. Facebookissa kaikki toivottelevat hyvää sellaista ja herrat kantavat rouvillensa kukkasia ja joka vuosi sieluani hitusen pistää, koska minusta pitäisi hyödyntää kaikki mahdollisuudet juhlia ja syödä kakkua. Mutta tänä vuonna en aio edes tiedustella juhlinnan mahdollisuutta, koska taloudessamme asuva telaketjufeministi (joka en siis ole minä, vaikka feministi toki olenkin) heti uhkaavasti helistää ketjujaan ja lausuu opettavaisella äänellä: "Naistenpäivän tarkoitus ei ole tukea kukkakauppaa vaan kiinnittää huomiota epätasa-arvoon." Ja näin onkin. Mutta emmekö voisi kiinnittää huomiomme epätasa-arvoon samalla kun syömme kakkua? Minusta voisimme.

Mutta ei siitä sen enempää, hän huokasi kakutta ja katkerahkosti. Oikeastaan tulin kertomaan löytämästäni mainiosta opuksesta. Yrjö Karilaan Koululaisen muistikirja 1960-1961 löytyi kirjaston kierrätyskärrystä. Kirjassa on mitä mainioimpia ohjeita koululaiselle. Esimerkiksi Kaikkien koululaisten jokapäiväinen terveysohjelma alkaa sillä, että suojellakseen itseään vilustumiselta on karaistava itseään. "Joka aamu noustuani sängystä otan kylmät pyyhkeet." Kirjassa ei kerrota tarkemmin, mutta varmaankaan kyseessä ei ole kovin miellyttävä operaatio, jos sitä kutsutaan karaisuksi ja siihen kuuluu kylmiä pyyhkeitä. Muita ohjeita ovat esimerkiksi raikas ilma, hammashuolto, säännöllinen suolen tyhjennys, hyvä ryhti ja saunominen kerran viikossa.

Sivulla "Terveys on elon sisko" neuvotaan ravintoasioissa. "Jokapäiväiseksi ravinnoksi tarvitsemme erilaisia ruoka-aineita. Tässä kuvatuista ovat leipä, voi, perunat ja sokeri erityisesti voiman ja lämmön lähteitä, muut varsinaisia elimistömme rakennusaineita." Näin semivegeä ilahdutti erityisesti kuva, jossa kasviksia edustavat perunat ja herneet.

Meinasin kirjoittaa loppukaneetiksi, että onneksi en ole enää koululainen, koska eihän noin voi ihminen elää, mutta sitten tajusin, että aika lailla noinhan minä nytkin elän, jos rehellisiä ollaan. No, suolen tyhjennyksen säännöllisyyteen en mene, mutta kylmiä pyyhkeitä lukuunottamatta noudatan aika hyvin koululaisten terveysohjelmaa. Lisäksi ruokavalioni koostuu hyvin pitkälti leivästä, voista, maidosta ja potusta. Joten mikäpä minä olen Koululaisen muistikirjaa irvimään, ihan hyvinhän ihminen elää näitä ohjeita noudattaen edelleen.

5 kommenttia:

  1. He, minä olen ketjunkalisuttajanne kanssa samoilla linjoilla, mutta suostun silti kiinnittämään huomiota epätasa-arvoon tulppaanikimppua ihaillen.

    Meillä töissä olisi ollut joku puoliepävirallinen naistenpäiväjuhla, jossa saisi ostaa koruja ja meikkejä. Jätin sen väliin syvästi paheksuen. Harkitsin myös agitaatiopuheen pitämistä, mutta se kuulosti liiaksi vaivannäöltä.

    VastaaPoista
  2. Ketjunkalisuttelija toi illalla donitseja, mutta naistenpäivää ei niiden yhteydessä mainittu. Ihan hyvä niin.

    Pakko nyt sortua sukupuolistereotypioihin, mutta en voi uskoa, että kukaan nainen järjestäisi naistenpäiväjuhlaa, jossa saa ostaa koruja ja meikkejä! Mitä ihmettä! Yritin keksiä, mitä naistenpäiväjuhlassa pitäisi sitten tehdä, mutta en kyllä keksinyt muuta kuin jo ehdottamasi agitaatiopuheet. Se olisi asiallinen naistenpäiväjuhla: suffrageteiksi pukeutuneet naiset pitävät kiihkeitä puheita tasa-arvosta ja kaikkien muiden (aka miesten) on tultava paikalle kuuntelemaan. Ja lopuksi kaikki saavat kakkua, koska kyllä kakkua on pitää saada.

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa nämä kekkerit järjestivät juurikin naiset. Ilmeisesti naiset, jotka verkostomyyvät koruja ja kosmetiikkaa.

    Nuo sun juhlat kuulostavat juurikin mahtavilta!

    VastaaPoista
  4. Haluaisin poistaa yhden "juurikin"-sanan tuolta ja vetäytyä nurkkaan häpeämään, kiitos, hei.

    VastaaPoista
  5. Nyt kun luin tuon oman kommenttini, niin eipä siinäkään oikeinkirjoitus juhli. Jos leikitään, että sun kommentissa on vain yksi "juurikin" ja mun kommentti on kirjoitettu oikein elähdyttävästi noin muuten.

    Ja edelleen hieman ihmettelen naisia, jotka haluavat juhlistaa naistenpäivää noin. Ei sillä, ettenkö itsekin meikkaisi ja käyttäisi korujakin toisinaan, mutta jotenkin tuo on nyt vaan niin monitasoisesti aaaaargh.

    VastaaPoista