perjantai 1. maaliskuuta 2013

Myyjä, antimyyjä ja meijeriteknikko

Katsoin eilen Iholla-sarjaa. Sanni on juuri saanut unelmiensa työn vaatekaupan myyjänä ja tohkeili siitä, kuinka on niin hyvä myyjä. Että kuinka ihmisellä ei voi olla liikaa hiuspompuloita eikä pinnejä. En nyt lähde paatostamaan aiheesta turhanpäiväinen ostaminen ja mainostaminen, koska ensinnäkin olisin kohta itse aivan raivon partaalla ja toiseksikin haluaisin yrittää pitää tämän blogin kevyehkönä.

Mutta. Sannin innostus työstään oli kovin herttaista. Se on aina mukavaa, kun ihminen saa tehdä sitä mistä tykkää. Itse en haluaisi olla vaatekaupassa töissä, enkä kyllä missään muussakaan kaupassa. Sannia kuunnellessani tajusin, että olen ihan hirveän iloinen siitä, että saan tehdä asiakaspalvelua, mutta minun ei tarvitse koskaan myydä kenellekään mitään. Tykkään kauheasti ihmisten kanssa puuhailusta ja auttamisesta, mutta kuten jo aiemmin olen todennut, en tykkää rahasta. Täällä kukaan ei suutu, jos yritän auttaa asiakasta selviämään mahdollisimman pienillä myöhästymismaksuilla. Tai no, ehkä joku kirjaston talousjohtaja voisi olla eri mieltä, mutta itse koen, että kirjaston tarkoitus ei ole tehdä rahaa.

Lisäksi on ihan älyttömän hienoa, että maailmassa on niin erilaisia ihmisiä. Joskus opiskeluaikoina olin töissä siivoojana ja olin tosi innoissani omista kirjallisuudenopinnoistani. Lounaspöydässä ilmeni, että työtoveri oli päässyt opiskelemaan meijeritekniikkaa ja oli todella innostunut. "Anteeksi, mutta minä en voi ymmärtää miksi joku haluaa opiskella meijeritekniikkaa", sanoin. Muut katsoivat minua, kunnes pomoni tokaisi: "Siina, ei meistä kukaan voi ymmärtää miksi kukaan haluaa opiskella kirjallisuutta." Niinhän se on. Tosi hienoa, että minä saan tehdä sitä mistä tykkään ja Sanni saa myydä pinnejä ja pompuloita ja työtoveri on nyt jo varmaan onnellinen meijeriteknikko.

5 kommenttia:

  1. Minustakin myyminen on ikävää.

    Ainakaan muinoin kun itse olin kirjastossa, eivät myöhästymismaksut edes jääneet kirjastolle, vaan ne tilitettiin kaupungille. Yritä nyt sitä selittää sitten milloin millekin kitkerälle asiakkaalle, joka on sitä mieltä, että me aiomme käyttää hänen sakkomaksunsa kahvinjuontiin. Ehkä olisi pitänyt vain valehdella, että juomme hänen sakkorahoillaan shampanjaa, emme kahvia.

    VastaaPoista
  2. Täällä meillä kahvitkin maksetaan ihan itse. Tosin moni veronmaksaja tuntuu ajattelevan, että kaupungin työntekijät ovat käytännössä suoraan hänen alaisiaan, joten tavallaan asiakkaat maksavat kahvini kuitenkin. Ja shampanjani. Tai jotain.

    Lisäksi ne sakothan ovat ihan vapaaehtoisia, niistä pääsee kun palauttaa kirjan ajoissa. Sikäli en oikein ymmärrä sitä niistä purnaamista. Tosin sitä purnaamista tapahtuu aika harvoin, useammin meillä asiakkaat ovat kauhuissaan siitä, että lainat ovat myöhässä, mutta sehän on aivan sallittua, se vain maksaa. Aika yksinkertaiset säännöt loppujen lopuksi :)

    VastaaPoista
  3. Ai, tästä tuli mieleen - olen ehkä kertonutkin, mutta kerron uudestaan.

    Silloin joskus, kun olin kirjastossa töissä, 19-vuotiaana ja aika lyhyessä hameessa, eräs ikivanha papparainen tuli ja palautti kirjoja saatesanoilla "nämä ovat myöhässä". Minä lupasin, ettemme me ruoski.

    Papparainen tähän, että "ettekö vaikka minä kauniisti pyytäisin?"

    VastaaPoista
  4. Mulla tuli heti mieleen, kun aikaisemmassa elämässäni opiskelin toimintaterapeutiksi ja samalla hain opinto-ohjelmaan pettyneenä kirjallisuutta ja historiaa lukemaan. Kun sitten pääsin, eräs terapeuttiopiskelukaverini tokaisi vaan, että "Hyi, miten kukaan ilkeää nyt historiaa opiskella, kamalampaa en tiedä!". Loukkaannuin siitä silloin mutta nykyään se naurattaa. Siina, minulla on blogissani elosuoja.blogspot.fi sinulle haaste :)

    VastaaPoista
  5. Liina: :D

    Johanna: Kiitos paljon haasteesta! Luulenpa, että se on sama, johon vastasin jo tuossa edellisessä postauksessa, joten en taida valitettavasti ihan heti keksiä uutta kahdeksaa :)

    VastaaPoista