tiistai 26. helmikuuta 2013

Tukkaraportti

Seuraa raportti perheen hiustilanteesta, sillä se on ajautunut kriisiin. Tai siis minä olen ajautunut kriisiin suhteessa perheemme hiustilanteeseen, kaikki muut ovat mitä ilmeisimmin enemmän kuin tyytyväisiä. Ja syystä ovatkin, upeatukkaiset rutjakkeet.

Kävin tänään kampaajalla. Koko perheemme käy samalla kampaajalla, joten hän tuntee myös puolisoni frisyyrin. Ja näin kampaaja yhtäkkiä kommentoi: "Nythän (insert name here):lla on paljon pidempi tukka kuin sulla!" Hymyilin ulkoisesti mutta pöyristyin sisäisesti. Niin on! Onko tämä nyt laitaa! Puolison tukka on hiljalleen ottanut pituutta, niinhän niillä hiuksilla on tapana, kasvaa vaivihkaa selän takana. Tosin ei puolison tukka yltää vasta harteille, mutta selvää jeesusmaista fiilistä on nykyisin havaittavissa. Hieno tukka, ei siinä, mutta jotenkin koin asemani perheen naisellisena henkilönä uhatuksi.

Kun iltasella tapasimme kotimme eteisessä, kuten meillä on tapana, puoliso huomasi heti, että johtaa tukkakilpailussa. Koska tämähän on kilpailu.

Sitten kävimme analysoimaan kampaustani muuten. Tulimme siihen tulokseen, että perheeseen näemmä mahtuu vain yksi ihastuttava paksutukkainen blondi ja minut on viimekuukausina syrjäytetty. Lapsella on hurjasti ihanaa, vaaleaa tukkaa, se työntyy silmiin ja kihartuu niskasta ja on tosi suloinen. Samaan aikaan kun lapsen tukka on lisääntynyt, on minun tukkani suorittanut joukkopaon viemäriverkostoon. Tänään kampaajan peilissä näkyi pari roikkuvaa haiventa. Onneksi tiedän, että uutta tukkaa puskee ihan hulluna, mutta silti, minulla on paksutukkaisen vaalean ihmisen identiteetti, ja nyt olen ihan hukassa.

Lisäksi vaaleutenikin tulee nykyisin purkista. Lapsen myötä tukka on tummentunut ja epäilen, että jos nyt kasvattaisin oman värin, kukaan ei enää luonnehtisi minua vaaleaksi, kuten edellisellä kerralla kun olin omanvärinen. Siitä nyt ei ole edes kovin kauan, muutama vuosi. Tämäkin on minulle iso juttu, koska olen aika lailla sitä mieltä, että ihminen on kauneimmillaan melko lähellä omaa luonnollista väriään. Lähinnä siis koska oma värini on tähän saakka ollut aika jees. Mutta tämä tummahko maantie ei ole se mitä haluan edustaa. Tai ainakin se vaatii vielä henkistä työstämistä. Onneksi siihen saakka on hiusvärit keksitty.

Muutama vuosi sitten eräs kaverini tuumasi, että pääsisin tosi paljon helpommalla elämässä jos vain värjäisin tukan tummaksi, jolloin päätin, että näin en tule ikinä tekemään. Kuka täällä helpolla haluaa päästä. Nyt kuitenkin hieman mietin, että pitäiskö kumminkin lähteä vähän sinne päin. Olihan mulla vuosia punainenkin tukka. Ja ruskeakin se on ollut. Ja vihertävä. Ja lyhyt, pitkä, keskiväli, raidallinen, otsis, ei otsista, takaa pitkä, edestä pitkä, polkka, pitkä, polkka otsiksella, lyhyt, toispuoleinen otsis purkkaäktsidentin jälkeen. Joten eiköhän tästäkin selvitä. Tukan ominaisuus kun on se, että se kasvaa takaisin. Paitsi kaljuilla. Kaikki kunnia heille. (puolison mielestä kaljut naiset ovat parhaita, paitsi minä en kuulemma olisi, enkä tiedä mitä siitä pitäisi ajatella, joten en ajattele mitään)

PS: Tähän loppuun voisin vielä esittää paheksuntani lupauksista, että raskausaikana ilmestyneet korkkiruuvikiharat ovat tulleet jäädäkseen. Eivät tulleet. Pois menivät. Kaksi kampaajaa lupasi, että työtovereideni nimeämä järki ja tunteet -kampaus pysyy, mutta ei. Luonnontaipuisa ei-kihara ei-suora palasi.

PPS: Aika paljon voi turhamainen ihminen jaapattaa hiuksistaan. Hävettää vähän.

PPPS: Mutta hiukset ovat naisen kruunu! Ja hampaat hänen helmensä!

PPPPS: Mutta en käy enää hölöttämään hampaista, koska siitä ei tule loppua. Tässä kaikki.

2 kommenttia:

  1. MULLA ON PERJANTAINA KAMPAAJA! Olen tästä kauhean fiiliksissä.

    Ihan paras hiusjuttu! Minusta teillä on kaikilla hieno kuontalo, kateeksi käy. Meillä on vain molemmilla nuttura, oli jo naimisiin mentäessä. Oma nutturani tehtiin häihin kampaajalla, mies väänsi omansa peilin edessä kuten kaikkina muinakin aamuina.

    Ymmärrän kyllä kilpailuaspektin. Meilläkin kaikki on kilpailu, mutta etenkin vaatekaapin siisteys ja se, mainitaanko uutisissa enemmän Kajaani vai Hämeenlinna. (Mutta mikään, missä minä olen johdolla, ei miehen mielestä ole kilpailu. Hänestä se on lapsellista.)

    VastaaPoista
  2. Meillähän siis etenkin puoliso vastustaa kaikenlaista kilpailua, mutta silti kilpailee kaikessa. Se on hieman hankalaa, koska heti kun innostun itse panostamaan kilpailuun, toinen kilpailija heti kiistää koko homman. Meillä ei kilpailla vaatekaapin siisteydessä, koska kilpailuasetelma olisi epäreilu. Jostain syystä muuttaessamme päätimme sijoittaa puolison vaatteet isompaan kaappiin ja minun pienempään. Tarvinneeko kertoa kummalla on enemmän vaatteita.

    Ja vähänkö ollaan molemmat kohta hianiinoja, paitsi minä, jolla siis roikkuu muutama epätoivoinen vaalennettu haiven molemmilla puolin päätä, mutta yritä kuitenkin kohdatessamme hymyillä ja väittää, että näytän ihan kivalta, koska muuten saatan romahtaa.

    VastaaPoista