lauantai 2. helmikuuta 2013

Oskari ja tutti

Barbro Lindgren: Oskari ja tutti (Max napp)
Kuvitus: Eva Eriksson.
Suomennus: Maare Koivunen
Tammi, 1994

Kirjoitin eilen pitkän tekstin, joka käsitteli äärioikeistoa ja Aku Louhimiehen Vuosaari-elokuvaa. Sitten luin sen, ja tajusin, että enhän minä tätä voi julkaista. Kylläpä teitä nyt varmasti harmittaa.

Sen sijaan esittelen tänään lainaamani lasten kuvakirjan Oskari ja tutti. Minusta se näytti hyvin herttaiselta, eikö näytäkin? Kyllä se näyttää, teeskennelkää, että havaitsette herttaisuuden huokuvan sumeasta kännykkäkuvasta. Ajattelin, että ehkä lapsenikin pitää siitä, koska hänkin on tuollainen aika ponteva tyyppi ja tykkää tutistaan. Ajattelin, että kirja käsittelee tutista luopumista, joka olisi hiljalleen ajankohtaista. Kaikkea sitä tuleekin ajatelleeksi.

Köllimme sängyssä ja aloin lukea. Ensimmäisessä kuvassa Oskari esittelee tuttinsa. "Tässä seisoo Oskari. Oskarilla on tutti." Lapseni nousi riemuissaan seisomaan ja esitteli omaa tuttiaan. No niin, tämähän menee hyvin, ajattelin tyytyväisenä.

Sitten Oskari lähtee vöyreänä ulos tuttinsa kanssa. Hän pröystäilee tutillaan hauvalle. Hauva tahtoisi tutin, mutta Oskari ei anna sitä. Sitten Oskari leuhkii tutillaan kisulle. Kisukin tahtoisi tutin, mutta Oskari ei anna. Sitten tulee ankka. Ankka ei kysele vaan ottaa tutin.

"Tuhma ankka!" sanotaan kirjassa ja sitten Oskari hakkaa ankan. Ankka pudottaa tutin. "Ankka on vihainen. Oskari on iloinen. Hah hah!", näin päättyi kirja.

Lapsi oli riemuissaan. Laitoin kirjan kiinni vähin äänin, ja päätin, että emme enää lue Oskarista ja tämän tutista. Kirjan takakannessa mainitaan, että kyseessä on todellinen kuvakirjaklassikko ja Oskarin huumori valloittaa pienimmätkin kirjanystävät. No kyllä valloitti pienimmätkin, isommat ovat hieman huolestuneet Oskarin moraalista.

8 kommenttia:

  1. :D

    Lastenkirjat on vaarallista kamaa, minä yleensä sensuroin lukiessani, mutta tuota viimeistä kuvaa olisi tietysti vähän vaikea avata... "Sitten Oskari kiittää ja taputtaa ankkaa, joka kiltisti vie Oskarin tutin roskikseen."

    Ja vähän harmittaa ettet julkaise äärioikeistojuttuasi. Äärioikeistosta on aina niin lysti lukea!

    VastaaPoista
  2. Mä olisin mielelläni lukenut sun tekstin äärioikeistosta - epäilen, että se olisi ollut ainut aihetta käsittelevä teksti, jota lukiessa ihmisellä on hauskaa!

    No, tätäkin lukiessa oli ihmisellä hauskaa. Mies kysyi, mille hihitän, joten pakotin hänetkin lukemaan tämän. Sitten toisellakin ihmisellä oli hauskaa.

    Olisi kyllä ollut hienoa, jos tästä olisi ollut apua siinä tutista luopumisessa. Ajattelin viime vuonna, että se hoituu varmaan itsestään ja onhan tässä vielä aikaa. Hahaha. Nyt ei enää naurata.

    VastaaPoista
  3. :D
    Oskari-kirjat oli mun suosikkeja pienenä, omilleni en olekaan löytänyt niitä luettavaksi.

    PS: Minä vieroitin esikoisen tutista raa'asti: kaupungille lähtiessa leikkasin lapsen huomaamatta tuteista sen imuosan pois. Kun tultiin kotiin, lapsi yritti hetken hämillään saada tutitonta tuttia pysymään suussa, mutta luovutti pian ja sopeutui muutokseen ltaan mennessä.

    VastaaPoista
  4. Liina ja Täti-ihminen: Olen aika varma, ettei äärioikeistojuttu olisi vastannut odotuksianne. Se ei ollut hauska vaan synkkää tilitystä. Siksi jätinkin sen julkaisematta, koska haluaisin pitää tämän paikan kevyehkönä. Lisäksi alkoi pelottaa, että kohta olen hommalaisten tappolistoilla ja on puukkonatsit ovella, joka olis ihan ok noin muuten, mutta kun täällä asuu pieni lapsi. Pelottavia ovat, vihaiset, väkivaltaiset äärioikeistolaiset.

    Mutta tutista. Meillä sitä syödään lähinnä nukkumispuuhissa ja toivon Liinan tavoin, että se jäis vaan itsestään pois. Saahan sitä toivoa kaikenlaista. Jos ei jää, niin sitten mietitään uudestaan. Tällä viikolla lapsi oli niin nuhassa, ettei yöllä voinut oikein syödä tuttia, jolloin mietin, että nythän siitä vois luopua aika helposti, mutta niin vain työnsin tuttia suuhun jo heti kun seuraavan kerran vieressä inahti. Enemmän tuttia tässä vaiheessa jäisi kaipaamaan äiti. Se on kätevä kapine kun haluaa rauhoittaa lapsen yöllä, siksi sitä varmaan pacifieriksi kutsutaankin. Välillä tosin mietin, että onko se reilua, kun se toimii vähän kuin rauhoittava lääke, mutta niin kauan kuin ei tule tieteellistä tutkimusta tutin rauhoittavan vaikutuksen vaaroista, niin kauan en huolestu, (jos sellainen tutkimus on, niin en tiedä haluanko kuulla siitä, kiitos)

    VastaaPoista
  5. Älkää hyvät ihmiset panikoiko tutista! Kyllä voi jo röyhistellä kokemuksella kun oma esikoinen on kohta kolme, että kyllä se siitä. Me lähetettiin tutit serkkuvauvalle kun tyttöni oli kaks ja risat ja se siitä. Tutista luovuttua ehkä pitää sylitellä vähän aikaa vähän enemmän, mut sehän on ihan kivaa. No niin, tässä oli päivän viisastelut, olkaapa hyvät.

    Me ollaan luettu ruotsiks Max bil, ja oli ihan tosi pöhkö kirja! Siinäkin lyödään ja itketään (tosin ei sanota että itketään, vaan "kommer tårar"). Ihan höpöhöpöä kyllä.

    VastaaPoista
  6. Oskari kirjat on hauskoja :D! En ehtinyt tirkistellä miten pieni lapsi teillä on mutta jossakin vaiheessa lapset kyllä luonnollisesti mätkivät toisiaan (eivät hallitse vielä voimiaan ja tutkivat maailmaa näin erilailla paukutellen) joten en taas ole yhtään osannut ajatella oskarin moraalittomiutta :D. Olen kyllä usein sanonut, että oho eihän ketään saa lyödä :).
    Oskarin tutti nam nam tutti. Minusta nämä ovat vaan tosi hauskoja :D.
    Sulla vaikuttaisi olevan kiva blogi :)! Taidanpa kyylätä vähän lisää!

    VastaaPoista
  7. Oi, muistan tämän kirjan lapsuudestani ja pidin siitä suunntattomasti! Joskus tänä vuonna pysähdyin kirjastossa käydessäni tämän kirjan ääreen, kun bongasin sen yllättäen hyllystä. Ja huomasin pitäväni siitä edelleen. Kuvat ovat suloisen hauskoja :D

    VastaaPoista
  8. Ehkäpä näihin ei kannattaisi suhtautua niin vakavasti. Jotenkin vain hämmästyin, kun kirjassa ei mitenkään kommentoitu, että lyöminen ei ole oikea ratkaisu. Mutta tosiaan, äitihän voi kyllä sen siihen lisätä halutessaan.

    Hassuja hurjia hirviöitä lukiessa huomautan, että äitikin on kyllä tuhma kun lähettää lapsen ilman illallista huoneeseensa. Lasta tämä ei tunnu kauheasti kiinnostavan, kunhan päästään nopeasti hirmujen tanssiin.

    Taidan olla itse vähän nössö :)

    VastaaPoista