keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Illallinen

Herman Koch: Illallinen
(Het diner, 2009)
Suom. Sanna van Leeuwen
Siltala, 2012

Siltalan nettisivut olivat remontissa, joten otin iloksenne ihan itse kuvan kirjan kannesta. Yleensähän siis pöllin ne kustantajilta, mikä on kai ihan ok, tämä kun on tavallaan mainostamista. Tai no, riippuu tietenkin mitä kirjoittaa. Vähän tollainen metabloggauskuva, kuva tämän bloggauksen kirjoittamisesta, tosi postmodernia, ooo kuinka taiteellinen hän onkaan, te huokaatte, älkää yrittäkö, kyllä huokaatte.

Mitähän tästä kirjasta nyt voisi sanoa, ilman että pilaa koko homman? Tämä on taas niitä kirjoja, joista ei pitäis lukea edes takakantta, kun siinäkin kerrotaan jo liikaa. Uskoisitteko ihan vaan jos sanon, että tämä on aivan poikkeuksellisen hyvä kirja ja se kannattaa lukea? Kannattaa uskoa. Tulette kokemaan ahdistusta ja kauhua ja lukemisen iloa. Sen voinee paljastaa, että se kertoo illallisesta. Mikä yllätys! Se tavallaan paljastu jo kannesta, jos osaa lukea. Tosin onhan niitäkin kirjoja, joiden nimi ei mitenkään liity kirjan sisältöön. Kuten vaikka Alexander Trocchin Nuori Adam. Ei se mistään nuoresta Adamista kerro. Koko ajan odottaa, että milloin tulee nuori Adam ja pelastaa tilanteen, mutta ei se koskaan tule. Ei koskaan. Luin kyllä jostain, että Adam viittaa ehkä Aatamiin, siis tähän ensimmäiseen ihmiseen (joidenkin lähteiden mukaan), mutta ei se minusta silti ole erityisen kuvaava nimi sille kirjalle. Mutta siis Nuori Adam on ihan hyvä kirja, ei sillä. Nimi vain ei ole kovin kuvaava, sitä halusin sanoa, en muuta.

Ja sittenhän voisi ehkä vähän vertailla tätä kirjaa muihin kirjoihin. Puoliväliin asti uskoin, että tämä on vähän samantyyppinen kirja kuin Lionel Shriverin Poikani Kevin. Sitten tajusin, että ei tämä olekaan. Sitten uskoin jonkin aikaa, että tämä on samanhenkinen kuin Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. No, se on ehkä vähän lähempänä, mutta ei sekään ihan sisarusteos ole. Nyt kun kirja on luettu, vertaisin sitä ehkä Sebastian Faulksin Englebyyn. Jos piditte Illallisesta, saatatte pitää myös Englebystä. Minä ainakin pidin

3 kommenttia:

  1. Nyt oli kyllä sen verran korkean metatason arvio, että pakko se on kai itse lukea että tietää mistä on kyse. :D

    PS: En ole robotti, mutta noi sanavarmistusjutut on silti tosi haastavia...

    VastaaPoista
  2. Minä tiedän kirjasta jo ihan liikaakin: äitini sen luki ja samantien spoilasi. Mutta tämän takia juuri pidän tästä sun blogista: vaikken todellakaan aikoisi lukea kirjaa A, luen silti enemmän kuin mielelläni sen, mitä sinulla siitä on sanottavaa. Täällä on niin hauskaa! Ja taiteellista!

    Ja välillä pitää sitten varata se kirjakin kirjastosta, se riski on vain otettava.

    VastaaPoista
  3. Täti-ihminen: Siis sanavahvistukset on maailman ärsyttävimpiä!!! Siksi olinkin hyvin järkyttynyt, kun äsken menin tarkistamaan väitteesi ihan varmana siitä, että tässä blogissahan ei sellaista ole. No ei olekaan, enää. Kiitos kun huomautit, mulle itsellehän se ei näy.

    Liina: Kauhean vaikea on pidätellä itseään tämän kirjan kanssa, kun tekisi mieli alkaa heti retostella tarinaa, mutta se veisi ilon lukea. Joissain kirjoissa ja leffoissa ei haittaa, vaikka juonen tietää, mutta joissain ei vain voi sanoa mitään. Mulla oli yks lukiokaveri, joka raivostui, kun mainitsin, että Romeo ja Julia kuolee, koska pidin itsestäänselvyytenä, ettei kukaan voi olla tietämättä sitä tarinaa. Ei pitäis olettaa mitään. Ja anteeksi nyt, jos spoilasin nyt sen joltain kommentinlukijalta, mutta Shakespearen näytelmissä harvemmin kukaan säilyy hengissä.

    VastaaPoista