lauantai 5. tammikuuta 2013

Hytti nro 6

Rosa Liksom: Hytti nro 6
WSOY, 2011

Jostain syystä kesti aika kauan tarttua tähän kirjaan, vaikka se ehti hyllyssä tönöttää jo vuoden verran. Toki hyllyssäni tönöttää lukemattomia lukemattomia kirjoja (ehhehe, oli pakko), mutta tähän olisin kuvitellut tarttuvani jo aiemmin, sillä olen Liksomin tuotannon suuri toveri. Tai no, en ole hänen koko tuotantoaan lukenut, mutta etenkin Kreisland on jäänyt erittäin myönteisenä kokemuksena mieleen.

Olen pitänyt aiemmin lukemistani Liksomeista siksi, että niissä on valloillaan hyvin persoonallinen epärealismi. Hytti nro 6 oli kuitenkin jotenkin realistisempi kuin aiemmin lukemani Liksomit. Ja jotenkin muutenkin erilainen kuin odotin. Parempi. Lämpimämpi.

Kirja kertoo junamatkasta halki Neuvostoliiton, Moskovasta Ulan Batoriin. Suomalainen tyttö saa hyttitoverikseen puheliaan miehen, keski-ikäisen työihmisen, joka juo votkaa ja kertoo juttuja, välillä yrittää ahdistella tyttöä, välillä pyytää anteeksi. Mies on mainio tyyppi. Yhtä aikaa inhottava, limainen seksuaaliahdistelija ja reilu, solidaarinen ystävä. Miehen ulkonäköäkin kuvataan välillä kuvottavaksi, välillä viehättäväksi. Tyttö lähinnä kuuntelee miestä koko pitkän junamatkan. Tytöllä ei ole kuin yksi repliikki koko kirjassa, hänen tarinansa aukeaa miehen juttujen välissä. Ja ihan kiinnostava on sekin tarina.

Neuvostoliitto vilisee junan ikkunoiden takana. Välillä juna pysähtyy päiväkausiksi asemille. Neuvostoliittoa kuvataan yhtä aikaa kauheana ja ihanana, mitä se varmaan olikin. En tiedä, en itse ehtinyt käymään. Lienee aika yleistä haaveilla junamatkasta Venäjän halki Kiinaan, itsekin olen haaveillut, mutta tämän kirjan luettuani ei ehkä ihan niin hirveästi tee mieli lähteä reissuun. Sanotaanko vaikka, että junamatka oli kuvattu niin elävästi, ettei itse tarvitse edes lähteä.

Liksom kirjoittaa ihanasti. Kieli pulppuilee, kerronta on loppuun asti ajateltua mutta yhtä aikaa tajunnanvirtamaista. Oikein lämmittää sisältä lukea näin valmista kieltä, tulee sellainen olo kuin joskus oikein hyvässä keskustelussa, kun juttu vain lentää ja kaikki sanottu on ihan ylivertaista. Sellaista ei satu kovin usein.

"Taakse jää Neuvostoliitto, Leninin patsaat ja muotokuvat, vesivärimaalaukset, joihin on kuvattu vaahtopäisenä myrskyävän meren autioita rantoja, asentajat, öljytyöläiset, kurjat kolhoosilaiset ja kaivosmiehet, numero- ja osoitepalvelukioskit, vallankumouksen muistomerkit, tanssilavat puistoissa, vanhat pariskunnat keinumassa surumielisen valssin tahdissa karvahatut päässä, rappusluudat, eteisluudat, pirttiluudat, kamariluudat, kellariluudat, kivetysluudat, navettaluudat, latoluudat, vessaluudat, etupihaluudat, takapihaluudat, kasvimaaluudat, kaivoluudat, isoon mustaan villatakkiin kääriytyneet mummot, jotka pölyiset damaskit ja nyppyiset tohvelit jalassa heiluttelevat välinpitämättömänä nuutunutta luutaansa."

Lienee jo selvää, että pidin kirjasta kovasti. Nyt kun mietin, olisin ehkä lukenut sen jo aiemmin, jos kansi ei olisi ollut tylsähkö. Kirjan sisäkannet ovat huomattavasti kiinnostavammat. Lapsikin katseli niitä äsken innoissaan ja osoitteli autoja ja helloja, lempiasioitaan. Josta tulikin mieleen, että lapsi on koko päivän touhottanut ympäriinsä kanniskellen Jennifer Eganin Aika suurta hämäystä ja välillä pysähtyy tietäväisenä selailemaan sitä. Keneen lie tullut.

1 kommentti:

  1. Ostin juuri tämän, kun löytyi pokkarina :). Odotukset ovat suuret, enkä voinut lukea edes sinun tekstiäsi loppuun saakka vielä ennen kuin ehdin lukea tämän itse. Se voi tapahtua ensi vuonna... Minulla istuu hyllyssä Oksasen uusin juuri samalla lailla, kuten kuvasit tätä kirjaa. En vaan pysty aloittamaan, pelkään ehkä, että petyn, vaikka ennakkokuulemani mukaan näin ei välttämättä käy.

    Tuonne toiseen postaukseesi on pakko tässäkommentoida (voisin näköjään kommentoida lähes joka postaukseesi!), että lukupiirit :))) ja vanhemmat lukijat muistoineen lukupiirissä! Aivan mielettömän upea kokemus :).

    Ja vielä yx: Tarantino <3!

    VastaaPoista