perjantai 18. tammikuuta 2013

Aika suuri hämäys

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
(A Visit from the Goon Squad, 2010)
Suom. Heikki Karjalainen
Tammi, 2012

Ryhdyin Aika suureen hämäykseen jotenkin nihkeästi. Olin kuullut kirjasta paljon suitsutuksia, mutta jostain olin saanut myös päähäni, että kyseessä on kikkaileva novellikokoelma, jotka eivät ole minun juttuni. Eivät kikkailevat kirjat eivätkä myöskään novellikokoelmat. Haluaisin tavallaan olla ihminen, joka istuskelee sohvalla punaviinilasi kätösessään ja nautiskelee novelleja. Sillä tavalla, että lukee novellin, laskee kirjan kädestään ja tuumii novellia oikein ajan kanssa, miettii sen motiiveja ja analysoi ajan kanssa. Mutta en minä ole yhtään sellainen ihminen. En istu punaviinilasi kädessä koskaan kotona, tai jos istun niin en ainakaan silloin lue vaan hölötän, enkä myöskään nautiskele hitaasti kirjallisuudesta, vaan ahmin sitä kuin hengen hädässä. Minunkaltaisteni lukijoiden on hyvä pysyä erossa novelleista, ne menevät ihan hukkaan, hyvät novellit hienoine motiiveineen siinä hätähousun käsissä.

Onnekseni Aika suuri hämäys ei ollutkaan sellainen novellikokoelma, eikä oikeastaan novellikokoelma ollenkaan. Eikä kyllä mielestäni edes kovin kikkaileva. Ehkä sen voi sellaisenakin nähdä, mutta en halua. Kirja on verkosto hetkiä ihmisten elämästä jostain 1970-luvulta 2020-luvulle. Jokaisessa luvussa näkökulma on eri, mutta uusi päähenkilö on esiintynyt jo jossain edellisessä tai sitä aiemmassa tarinassa. Ehkä eri ajassa, ehkä erilaisena. Alussa tämä vähän harmitti, koska lukiessa koko ajan pähki, että onkohan seuraava juttu tuosta vai tuosta. Sitten aloin vähän kurkkia, että ketähän seuraavaksi tulee mutta sitten en enää jaksanut olla utelias ja luin vaan.

Kirja alkaa Sashasta, joka on kleptomaani. Sitten hypätään Sashan entiseen pomoon Bennieen. Ja siitä päästäänkin Bennien nuoruuden punk-porukkaan. Ja niin edelleen. Tarinat ovat keskenään todella erilaisia mutta hämmästyttävän hyviä. On hauska nähdä edellisen tarinan päähenkilö eri näkökulmasta, eri ikäisenä. Miten monenlainen esimerkiksi Sasha voi olla parhaan ystävänsä silmin, pomonsa silmin, enonsa silmin. Jännää. Ja muutenkin, kirja on toki poikkeuksellisen taidokas. Muutama tarina ei herättänyt spontaaneja ilonkiljahduksia, harmillisesti esimerkiksi kirjan viimeinen, mutta nekin muutamat olivat silti oikein mainioita.

Hyvä kirja kaikin puolin, kiitos paljon, jatkakaa samaan malliin.

4 kommenttia:

  1. Mä kans tykkäsin. Aluks epäilytti, varsinkin Power point -esitys keskellä kirjaa vaikutti turhalta kikkailulta, mutta olikin yllättäen kirjan parasta antia. Taidokkaasti tehty.

    K

    VastaaPoista
  2. Siksihän mä osittain tämän luinkin kun kehuit, että kiitos vaan sullekin :)

    Mäkin tykkäsin power point -osiosta tosi paljon, lähinnä vaan mietitytti, että jos se sijoittui jonnekin 2020-luvulle, niin käytetäänkö silloin vielä power pointia. Luulen, että ei, ainakaan teinit, ehkä jotkut kalkkikset, kuten minä, siis sitten 2020-luvulla, vielä en pidä itseäni kalkkiksena, enkä kyllä käytä power pointiakaan. Mutta tämä nyt on vaan saivartelua, hieno jakso kirjassa oli se.

    VastaaPoista
  3. Voi hyvänen aika miten ihana blogi sulla on! Tulin tuolta Arjen takaa tänne, ja ai jai.

    Rakastan kirjastoja, kirjoja ja lukemista, nykyisin vaan harmillisen harvoin pääsee muualle kuin lastenosastolle. Nautiskelen sitten toisten kirjoittamista kirja-arvosteluista ja suosituksista ja kuvittelen sitä päivää (tai yötä), kun voisi teetä lipittäen lukea kirjan kerralla loppuun.

    Elina

    VastaaPoista
  4. Voi Elina, kiitos. Tosin edelleen epäilen, että ihastelun piti mennä johonkin toiseen blogiin.

    Mulla on vähän sama juttu kirjastojen ja lukemisen kanssa, ei siviilissä pääse kuin lastenosastolle ja hakemaan varauksia. Välillä tuntuukin kuin olisi karkkikaupassa nyt kun olen palannut töihin, joka puolella on niin paljon ihanaa luettavaa. Kyllä mä uskon, että ne lukuajat palaavat vielä!

    VastaaPoista