sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Rautarouva

The Iron Lady
Phyllida Lloyd, 2011.

Rautarouva on elokuva Margaret Thatcherista. 

Itselleni Thatcher on hahmo lapsuudesta, täti joka hymyilee kuvissa Ronald Reaganin kanssa, jolla on huomattava frisyyri ja kunnianarvoisa hymy. Muistelen lapsuudessa poimineeni ilmeisesti kotikeskusteluista, että on hyvä, että nainen on noussut noin korkealle. Siksi minulle on näin aikuisena tullut hieman järkytyksenä, että Thatcher ei ehkä sittenkään edustanut ihan ominta politiikkaani, eikä myöskään tainnut olla mikään pehmeän äidillinen maan johtaja.

Ei politiikasta sen enempää, Rautarouva ei varsinaisesti käsittele sitä kovin paljon. Se kertoo Margaretista, joka oli valmis tekemään mitä tahansa politiikan vuoksi. Ja Margaretin miehestä Denisistä, joka oli myös valmis mihin tahansa Margaretin politiikan vuoksi. Elokuvan Margaret on vanha nainen, joka elää lähes vankina kodissaan. Hänen miehensä on kuollut, mutta Margaret näkee hänet silti kaikkialla. Pitäisi laittaa miehen vaatteet pois, mutta se on niin vaikeaa, kun mies tarvitsee niitä vielä. Tytär käy kylässä hössöttämässä, mutta poika on muuttanut Etelä-Afrikkaan. Kukaan ei enää kysy Margaretin mielipidettä terroristi-iskuihin eikä saa edes mennä itse kauppaan ostamaan ylihintaista maitoa.

Toisena linjana kulkee nuoren Margaret Robertsin matka maailman vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi. Aika hurja matka toki, mutta huomattavasti kiinnostavampaa minun mielestäni on vanhan Margaretin elämä. Miten vaikea on olla ilman puolisoa, joka on tukenut ja ollut toveri koko aikuiselämän. Elokuvassa Margaretin ja Denisin suhde kuvataan ihanaksi. Sen perusteella voisi sanoa, että toki Margaret Thatcher oli varmasti itse oman onnensa (tai onnettomuutensa, miten sen nyt ottaa) seppä, mutta kyllä hänellä oli huima onni saada noin hieno puoliso, joka alusta asti oli valmis tukemaan vaimoaan kaikessa. Enpä usko, että sellainen oli kovin yleistä vuonna 1951, jolloin Thatcherit avioituivat.

Yleensä en ole kovin innostunut ensinnäkään tosipohjaisista tarinoista ja toiseksikaan poliittisista tarinoista, mutta Rautarouva oli mitä ilmeisimmin poikkeus. Meryl Streep on tietysti upea pääosassa, milloinpa ei olisi, ja näkökulma vanhaan valtiorouvaan on oikeasti varsin koskettava ja yleisinhimillinen. Kyllä siinä alkoi ihminen itsekin sohvallaan miettiä, että mitä tekisi jos puoliso jotenkin katoaisi, koska kuole hän ei, enkä minäkään, se on jo sovittu. Ainakaan en laittaisi vaatteita pois, vaan käyttäisin niitä itse. Puolisollani on tosi hienoja vaatteita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti