perjantai 14. joulukuuta 2012

Kirjoittamisesta

Perjantaisin minulla on kirjoituspäivä. Silloin tulen heti herättyäni kahvikupin kanssa tietokoneelle ja yritän olla toimelias. Joskus se onnistuu hyvin ja saan paljon aikaan. Kun kirjoittaminen sujuu, se on parasta mitä on. Sitä ei voi edes kuvailla miten ihanalta tuntuu, kun tarinaa soljuu sormista näytölle, eikä itsekään oikein tiedä mistä se siihen pötkähti, 15 sivua valmista proosaa. Posket punoittavat, vapisuttaa ja tekisi mieli puhua vain omasta kirjoittamisestaan. Ja kun lukee vanhaa tekstiä ja miettii tyytyväisenä, että ihan kuin tämän olisi kirjoittanut joku hyvinkin fiksu, hauska ja lahjakas ihminen.

Sitten on taas näitä päiviä kun mikään ei suju. Ei keksi mitään, kaikki tuntuu ihan banaalilta ja ei edes keksi nimiä hahmoille ja sitten jumittuu kahdeksi tunniksi tuskaisena epäröimään, kun ei edes tiedä mikä on salonkinäytelmä eikä millään pääse yli siitä, vaikkei asia oikeasti ole edes tärkeä. Silloin tuntuu, että on häpeäksi itselleen ja parempi olisi vain deletoida kaikki ja unohtaa typerät haaveet ja antaa parempien ihmisten kirjoittaa ja tyytyä itse lukuhommiin, jotka kyllä nekin jumittavat.

Yleisesti en usko mihinkään inspiraatioon. Tai uskon, että sellainen on, mutta en usko, että kovinkaan montaa romaania on kirjoitettu pelkän inspiraation vallassa. Runoja varmasti paljonkin, mutta niistä minä en tiedä mitään. Sean Conneryn roolihahmo sanoi elokuvassa Finding Forrester jotain sellaista, kuin että "the most important thing about writing is to write", ja se on totta. (On mahdollista, että roolihahmo ei sanonut niin, mutta totta se on silti). En saisi mitään aikaan ellei joku, yleensä puolisoni, pakottaisi minua kököttämään tässä ja kirjoittamaan vaikkei yhtään huvita. Ja usein kun vain aloittaa niin kyllä sieltä lopulta jotain käyttökelpoistakin ilmestyy näytölle. Luominen on raakaa työtä.

Haaveilen, että jonain päivänä minulla on oikea työhuone jossain muualla kuin kotona, ja saan mennä sinne joka päivä. Siellä on työpöytä ikkunan ääressä ja sohva tai nojatuoli ja kahvinkeitin. Sitten minä istun siellä kirjoittamassa tai lukemassa kahvikuppi kätösessä ja se on työtä. Ehkä jonain päivänä. Sitä ennen pitäisi vielä kirjoittaa ja kirjoittaa ja kirjoittaa ihan tässä tämän pöydän ääressä tällä läppärillä, jonka välilyötinäppäin on rikki ja gryyh ja graah.

Ja näin hän taas kulutti puolisen tuntia aivan hyvää kirjoitusaikaa haaveilemalla ja bloggaamalla. Mutta parempi varmaan tämä itsereflektio kuin se, miten käytin edellisen puolisen tuntia. Pelasin Candy Crush Sagaa. Hitto se on koukuttava!

PS: Jos joku tietää, millainen on salonkinäytelmä, niin mielelläni kuulen. Istutaanko siinä vain salongeissa tai vastaavissa tiloissa puhelemassa keveitä hupsuja? Näin kuvittelen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti