keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Joulukoristuksista

Monissa seuraamissani blogeissa on stressailtu joulukoristeita ja että ollaanko nyt aivan myöhässä kun aikoo laittaa joulun vasta joulukuun alussa. No ei olla, voin luvata. Minun mielestäni joulukoristeet kaivetaan esille aatonaattona ja laitetaan pois loppiaisena. Tosin tässä ihan omassa kodissani joulukoristeita on tasan yksi kappale, isohko tonttu, joka majailee yläkaapissa, koska kukaan ei muista/viitsi/halua ottaa sitä esille. Tämä johtuu siitä, että en ole ollut kertaakaan joulua kotona vaan körötellyt aina junalla valmiiden konvehtirasioiden ääreen. Niin tänäkin vuonna. Tosin joka vuosi harkitsen (ja vuosi vuodelta vakavammin), että pitäisköhän kuitenkin jäädä kotiin kun onhan siitä reissaamisesta vaivaa. Mutta joka kerta olen tajunnut, että myös joulun laittamisesta on vaivaa, paljon enemmän vaivaa kuin junassa kököttämisestä.

Lisäksi olen kovasti jouluihminen. Tykkään joululauluista, kynttilöistä, joulutortuista, yhdessäolosta ja joulukuusen tuoksusta. En vaan itse osaa sellaista luoda, siksi on kiva körötellä paikkoihin, joissa kaikki on valmista. Käsitykseni hyvästä joulusta on kerrassaan ylenpalttinen, koska äitini oli mitä älyttömin jouluihminen. Kaikki piti koristella ja olla viimeisen päälle. Siksi en voisi omassakaan kodissani tyytyä pariin kynttilään, kaupan graaviloheen ja tekokuuseen. Ei ei. Ei sellainen käy. Pitää olla jouluastiat, joulumansetit, jouluservetit, kuuttatoista sortimenttia alkupaloja ja taatelikakku, josta kukaan ei pidä.

Viime jouluna kävimme perhetaistelun siitä, voimmeko ostaa jouluvalot. Puolison mielestä ne ovat typerimmän näköinen härpäke maailmassa, mutta pidin pääni. Sitten asettelin jouluvaloni paikalleen kirjahyllyyn ja puoliso silmäili niitä kriittisesti. Sitten hän tuumasi: "Nehän on ihan kivat eikä yhtään jouluiset. Enemmänkin sirkuspallot." Näin sovimme, että sirkuspallot saavat olla tunnelmallisesti paikallaan ympäri vuoden, koska ovat niin värikkäät ja kivat, eivätkä jouluiset. Eli nämäkään eivät ole joulukoriste, vaikka alunperin ne sellaiseksi aiottiin.


Eilen meille kuitenkin ilmestyi jotain epäilyttävän jouluista. Ovikello soi kesken imuroinnin (jota suoritti siis puoliso, en tietenkään minä, hyvänen aika) ja riensin avaamaan lapsi sylissä. Oven takana seisoi pelottavan näköinen mies, joka ojensi korttia, jossa ilmoitti olevansa kuuro ja myyvänsä käsintehtyjä leluja rahoittaakseen leikkauksensa. Hän näytti kauneudeltaan kyseenalaista lumiukkolelua. Hän piirsi hinnan sormella oveen, 16€. Koska teeskentelen mielelläni olevani hyvä ihminen ajattelin tietysti, että annan miehelle rahaa, mutta en oikeastaan halunnut lelua. Kävin hakemassa lompakkoni ja ilmeni, että minulla on 6 euroa 70 senttiä. Ilmeilin ja eleilin, että siinä kaikki. Mies harkitsi, otti rahat ja ojensi ruman ja vilkkuvan lumiukon juhlallisesti ja elehti, että se on lapselle. Niin että nyt meillä on vilkkuva ruma lumiukko, jonka kuurot ovat tehneet käsin. Tosin vähän epäilen, että kyseiset kuurot ovat pienikokoisia ja töissä aasialaisessa tehtaassa, mutta kuurot kuin kuurot. Todisteena kuvamateriaalia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti