maanantai 12. marraskuuta 2012

Kampaajalla

Kävin tänään kampaajalla.

Kampaajalla käyminen on kaksijakoista. Toisaalta siellä on aivan ihanaa, kun joku härpeltää tukkaa vaikka kuinka kauan, saa lukea uusimmat naistenlehdet, saa juoda kahvia ja usein myös syödä keksin ja nykyisin myös saa olla rauhassa ilman että kukaan kiljuu lahkeessa roikkuen "äitiäitiäitiäiti". Usein lähtiessä näyttää paremmalta kuin tullessa ja joskus se ilo kestää jopa viikkoja.

Mutta kampaaja-aika on vaikea varata, koska toisaalta koen siellä aina ihan hirmuista alemmuutta. Vaikka miten meikkaan ja väkerrän itseäni kotona muutun saman tien kampaajan penkkiin istuessani idiootiksi rumilukseksi. Istun siinä tukka pörrössä ja iho harmaana ja vaatteetkin roikkuu miten sattuu ja kädet näyttää peilissä valtavilta nakkikimpuilta enkä osaa oikein muodostaa kunnollisia lauseita, että voisin kertoa mitä haluan tukalleni tehtävän. Ja takanani seisoo aurinkoisesti hymyilevä kampaaja, joka säteilee kaikenmoista kauneutta niin että silmiä särkee. Hävettää, kun en ole tullut aiemmin, kun olen päästänyt reuhkan niin hirmuiseen kuntoon, ja sitten söpisen jotain, että varmaan taas raitoja ettei tule kovin paha juurikasvu kun en näköjään saa aikaiseksi tulla kovin usein ja joo, leikkaa vaan ihan reilusti kun onhan se taas ihan hirveessä kunnossa, en minä tiedä miten tässä näin taas kävi öhöm. Ihan kuin olisin jotenkin tilivelvollinen kampaajalleni hiusteni pahoinpitelystä kampaajakäyntien välillä.

Yritän yleensä pitää katseen naistenlehdessä kunnes on valmista. Tänään luin Sauli Koskisen elämästä Ameriikassa. Se on kyllä ihana tyyppi. Jotenkin on. Näin sen kerran DTM:ssä ja oli pakko mennä sanomaan, että äänestin sitä BB:ssa, ja heti kun olin tehnyt niin, tajusin, että enhän edes äänestänyt, vaan Nikoa, mikä nyt myöhemmin ajateltuna oli virhe, koska Sauli on tosi paljon ihanampi kuin Niko. Ja olin tietenkin silloin hyvin hyvin nuori, silloin äänestyshetkellä, koska en nykyisin todellakaan äänestäisi mitään BB:a öhöm.

Kuitenkin. Nyt kotona tukkaa ihaillessa olen taas tosi tyytyväinen ja aion pysyä taas muutaman kuukauden poissa kuvankauniiden kampaajien karismapiiristä, joka imee hetkeksi viimeisetkin itsetunnon rippeet ihmisparasta. Mutta kahvi oli hyvää. Ja keksi.

4 kommenttia:

  1. Mä tunnistan tästä itseni hirveän hyvin. Mikähän siinä on, että kampaajalla näyttää aina valjulta vaikka kotona olisi tähdännyt millaiseen sotamaalaukseen?

    Perustetaan hiusten pahoinpitelijäin klubi!

    Niin ja sitäkin piti sanomani, että mulla on sulle tunnustus. En kykene linkittämään mobiililaitteella, mutta siellä se on. Mun blogissa siis. Ei tarvii laittaa eteenpäin jos ei halua, mutta ne satunnaiset asiat haluan kuulla :D

    VastaaPoista
  2. Ne on ne valot! Ne on varmasti aseteltu just niin, että ikään kuin sitä meikkiä ei enää olis ollenkaan ja silmänaluset on pikimustat. Bonuksena harmaat hiukset loistaa kilometrin päähän. En tiedä, miten se lisää kampaamon myyntiä, mutta joku taika siinä on. Onko se sitten samaa sarjaa kuin se, että sovituskopissa näyttää järkyttävältä?

    VastaaPoista
  3. Jee! Kiitos Liina!

    Sikuriina: Mäkin olen epäillyt niitä valoja, mutta miksi ne ei vaikuta kampaajaan? Vai onkohan se meikattu niin hurjasti, että ulkona näyttää ihan teatterimaskilta. Toki on hyvä että valaistus on kirkas ja paljastava kun ihminen heiluu saksien kanssa, mutta silti, joku roti.

    VastaaPoista
  4. Ei ne kampaajatkaan aina niin hehkeitä ole! Itse jätän meikkaamisen harva se päivä ja sitten tummat silmänaluset ja finnit näkyy, mutta ei voi mtn. En mä itteni kanssa pakertamisesta rahaa saa. (onneksi on sentään ripsipidennykset pelastamassa)
    Täytyy kyllä sanoa, että harvemmin tulee pään sisällä arvosteltua asiakkaita ulkonäön perusteella. Mitä järkeä olisi edes tulla laittamaan tukkaa hyvännäköisen tukan kanssa? Rahathan siinä menisi hukkaan. Että ei yhtään tarvitse häpeillä siellä :)

    T. Parturi-kampaaja

    VastaaPoista