torstai 13. syyskuuta 2012

The Girl with the Dragon Tattoo

David Fincher, 2011.

Vähän aprikoitsin koko leffan katsomista, olinhan lukenut kirjan ja katsonut jo ruotsalaisversion, joista molemmista pidin. Yleisesti suhtaudun penseästi siihen, että amerikkalaisten pitää tehdä oma versio vääränkielisistä leffoista, kun se tekstien kanssa katsominenhan on ihan kauheaa, mutta tämän puolesta puhui ohjaaja. David Fincherhän on aika mainio kumminkin.

Tunnelma kotikatsomossa oli heti alkumetreillä epäileväinen. Melkein tunnin vierestä kuului tasaisin väliajoin: "Miksei tässä voi olla Noomi Rapace?" "Minusta Noomi Rapace oli kyllä parempi." "Ihan hyvin tässä vois olla Noomi Rapace." Mutta lopputekstien aikana vierustoveri oli kuitenkin aivan tyytyväinen. Hänenkin mielestään Rooney Mara oli ihan pätevä Lisbeth Salander. Omasta mielestäni ehkä jopa hieman parempi. Maran Lisbeth oli jotenkin vähemmän autistinen ja ihan skidisti sympaattisempi, mutta silti riittävän kumma. Tykkäsin kyllä.

Omituisen vieraannuttava efekti oli, että tämäkin leffa sijoittui Ruotsiin. Kaikki hienot amerikkalaisnäyttelijät esittivät ruotsalaisia ja lausuivat höpsösti ruotsinkielisiä nimiä. Joka kerta meinasi virnistyttää, kun Daniel Graig esitteli itsensä mongertaen Mikaeliksi. Sitten siellä oli tietty myös Stellan Skarsgård, joka osasi lausua ihan hyvin, johtuen varmaan siitä, että hän osaa ruotsia, joka johtuu siitä, että hän on ruotsalainen. Nauratti myös elokuvassa syötyjen voileipien määrä. Tosi sympaattista. Mikaelilla oli koko ajan voileipä edessä tai tekeillä tai vähintään tarjolla.

Sanoisin, että tämän version erotti ruotsalaisesta se, että tämä oli hassumpi. Ja minusta se passasi ihan hyvin. Tarina on kumminkin sen verran järkky, että aina pikku hassuttelu mukaan mahtuu. Olen kuitenkin aika varma, että jos ei ole kirjaa lukenut tai muuten tunne tarinaa, niin leffan juoni näyttäytyi varmaan melkoisen sekavana.

Yleisesti haluaisin vielä sanoa, että vaikka yleensä suhtaudun melko penseästi dekkareihin, niin Millennium-trilogialla on iso paikka sydämessäni. Ihailen ihan mahdottomasti kirjailijoita, jotka osaavat rakentaa tuollaisia isoja tarinoita, jotka ovat paitsi kiinnostavia ja viihdyttäviä, niin myös samalla poliittisia ja hyvän puolella pahaa vastaan. Minusta Miehet jotka vihaavat naisia on yksi maailman parhaista kirjan nimistä, mutta ilmeisesti tämän leffan nimellä haluttiin alleviivata Salanderia. Tosin ei hän nyt sen isommalla painotuksella mielestäni tässä leffassa ollut kuin kirjassakaan.

Jos nyt jonkun tuomion haluaa antaa, niin lukekaa kirja. Jos sen jälkeen vielä haluatte katsoa leffan, niin katsokaa kuitenkin ihan periaatteen vuoksi ruotsalainen. Ja jos vielä sittenkin jaksaa juoni kiinnostaa, niin eipä tämä amerikkalainenkaan yhtään huono ole. Näin kolmena versiona tarinan nauttineena voin sanoa, että kyllä se kestää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti