maanantai 10. syyskuuta 2012

Täydellinen omenapiirakka

Tein eilen aivan täydellisen omenapiirakan. Semmoisen amerikkalaistyyppisen, jossa on kansi ja karamellinen täyte. Tämä oli merkittävä tapahtuma, koska olemme nyt asuneet tässä asunnossa reilusti yli vuoden, mutta kamppailen edelleen kaasu-uunin kanssa.

Kaasu-uuni sanana on muuten inhottava. Siitä tulee mieleen holokausti ja se lapsena Suosikista luettu kauhujuttu Sean Pennistä työntämässä Madonnan päätä kaasu-uuniin, joka edelleen estää täysin palkein arvostamasta Sean Penniä näyttelijänä saati ihmisenä. Uskon kyllä ihmisten kykenevän muuttumaan ja ottamaan opikseen, joten yritän kovasti antaa anteeksi Seanille.

Kaasu-uunin kanssa kokkaaminen on hankalaa, koska siinä on pelkästään alalämpö, joka on melko epätasainen, joten paistettavaa pitää kääntää välillä, tai puoli pellillistä palaa. Meidän uunissamme on myös grillivastus, eli tohotin, kuten häntä kutsumme perheen kesken. Niitä ei kuitenkaan voi käyttää yhtä aikaa. Eli jos paistan vaikka piirakkaa, minun täytyy ensin paistoajan puolivaiheissa kääntää vuoka ja sitten arvioida monin eri keinoin milloin piirakka on pohjasta kypsä. Tämä on hankalaa, koska pelkällä alalämmöllä paistaessa pinta näyttää täysin raa'alta. Ja hieman ennen kuin piirakka on täysin kypsä, käännän päälle tohottimen, joka paistaa pinnan. Tohotin on erittäin tehokas, joten sen kanssa pitää olla tarkka. Kyse on usein sekunneista.

Olen hiljalleen ystävystynyt uunin kanssa ja viime viikolla sain aikaiseksi leivän, pitsan ja täydellisen omppupiirakan. Tämä on valtavaa edistystä, koska suurin osa tuttavapiiristämme sai vähän yli vuosi sitten tullessaan katsomaan uutta perheenjäsentä syödäkseen eritasoisesti palaneita pakastepullia.

Piirakan ohje löytyy muuten uusimmasta Olivia-lehdestä (09/12). En halua kehottaa ketään ostamaan mitään, varsinkaan turhaa paperiroskaa, mutta ehkä voitte lukea ja kopioida lehden kirjastossa.

2 kommenttia:

  1. Saanko linkittää sun blogin omaani? Siis, onhan tämä julkinen ja kaikkea, mutta voi tietysti olla, ettet halua sitä lukijavirtaa, joka väistämättä on tuloksena siitä, että hehkutan tätä kaikille kolmelle lukijalleni lovemost-bloginani?

    Eritasoisesti palaneet pakastepullat FTW <3

    VastaaPoista
  2. Joo, tietty :) Rupean valmistautumaan väenrynnistykseen!

    VastaaPoista